Comcast ostaa Plaxon
21.5.2008 16:43 Suuri amerikkalainen tietoliikenne- ja viihdekonserni Comcast on ostanut yhteysyhteisö Plaxon. Yhtiöiden tiedotteen mukaan kaupan toteutumiseen menee vielä muutama kuukausi, mutta senkin jälkeen Plaxo jatkaa toimintaa omana yhtiönään ja omalla nimellään.
Tuttavan tuttavuuteen ja kaverin työkaverin yhteyksiin perustuvat yhteyspalvelut ovat heränneet uuteen kukoistukseen Facebookin menestyksen myötä. No ovat lisänneet yhteisöpiirteitä korostavia ominaisuuksia ja niiden arvo on kasvanut ihan silmissä.
Plaxon uudet vaatteet tunnetaan nimellä Pulse. Palvelun toimitusjohtaja Ben Golub ja perustajat Cameron Ring ja Todd Masonis perustelevat kauppaa käyttäjille juuri sillä, että se antaa enemmän varoja palvelun kehittämiseen.
Comcastin hoteissa Plaxon on määrä levitä paljon nykyistä laajemmalle yleisölle. Siitä viritetään palvelua, joka toimii webin lisäksi myös televisiossa ja mobiiliverkoissa..
Yhtiöt eivät paljasta paljonko 50 työtekijän Plaxosta maksettiin.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18:00 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 16:47 "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 16:19 Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft lopettaa kirjahakunsa
24.05.2008 Microsoft luopuu Live Search Books -hankkeestaan, jossa digitoitiin kirjoja hakukoneita varten.
Kolme vuotta sitten
Nokia ja Yahoo! yhteistyöhön
24.05.2010 Yahoo lisää palveluihinsa Nokian kartat, navigoinnin ja Ovi Mail -sähköpostin.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Hätälasku Lontoossa – lentoliikenteeseen häiriöitä 15:46
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- » Taloussanomat.fi












