Eniro ei myönnä palkanalennuksia
26.5.2008 10:40 Digitoday ja It-viikko uutisoivat perjantaina Eniro Finlandin Turun toimipaikan ristiriidoista, joissa ovat mukana Toimihenkilöunioni TU, palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantaja Eniro. Tänään Eniro kiisti TU:n väitteet mainitsematta TU:ta kuitenkaan nimeltä.
Uutisen mukaan Toimihenkilöunioni TU sanoo, että juuri valittu toimihenkilöiden luottamusmies on joutunut työnantajan vainon kohteeksi valintansa vuoksi ja että yhtiössä ollaan tekemässä palkan alennuksia.
Eniron markkinointi ja tiedotusjohtaja Pirjo Kaasisen mukaan tiedot eivät pidä paikkaansa. Hän sanoo, että yhtiöllä on virallinen luottamusmiesorganisaatio, jonka jäsenet kuuluvat PAM:in Puhelinpalveluja ja yhteyskeskuksia koskevan työehtosopimuksen piiriin.
Eniron mukaan kyseiset luottamusmiehet edustavat henkilöstöä kaikissa yhteistoimintaneuvotteluissa.
– Myös Turun osalta asia on näin ollen kunnossa.
– Lisäksi meillä on yhteistoimintahenkilöt valittu kaudelle 2008 - 2009. Myös myynnin osalta on edustaja Turusta tässä ominaisuudessa.
Eniro kiistää myös jutussa mainitut palkan alennukset. Sen mukaan kyse on palkitsemismallin muutoksesta, josta on käyty virallinen yt-neuvottelu luottamusmiesten kanssa. Yhtiön mukaan asia on virallisesti hyväksytty niin työntekijäpuolen kuin työnantajapuolen taholta.
Kaasisen mukaan osa henkilöstöstä on jo aiemmin ollut tämän mallin piirissä ja palkitsemismalli ei ole alentanut heidän tulotasoaan.
- ArkistoTU: Eniro vainoaa vastavalittua luottamusmiestä Turussa 23.5.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi