Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Internet suosittu asiointikanava

Lopputili yli sadalle postilaiselle

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

27.5.2008 12:17 Itella pyrkii löytämään mahdollisimman monelle irtisanottavalle uutta työtä konsernista tai auttamaan löytämään työtä muualta.

Postipalveluja hoitava Itella uudistaa myymäläverkostoaan. Uudistukset vaikuttavat 105 henkilön työsuhteeseen, joista noin 70 henkilön nykyinen työ loppuu kokonaan.

Itella siirtää tämän vuoden aikana 17 postin palvelut postiyrittäjien hoidettavaksi. Kolmella paikkakunnalla posti yhdistyy toiseen postimyymälään.

Käydyissä yt-neuvotteluissa keskusteltiin Postin myymälöiden tulevaisuudesta myös pitemmällä aikavälillä. Itellan mukaan suunnitelmissa on ulkoistaa tai yhdistää nyt päätettyjen lisäksi noin 50 omaa myymälää. Postin omien myymälöiden verkosto tulisi muutosten jälkeen kattamaan noin 130 myymälää ja yrittäjien hoitamia posteja olisi noin tuhat. Muutosten aikataulu on vielä sopimatta.

Posteja on nykyisin kaikkiaan noin 1200. Niistä 197 on nyt Itellan omia ja noin tuhat toimii erilaisten yksityisten yritysten yhteydessä. Omissa myymälöissä työskentelee kaikkiaan noin tuhat henkilöä.

Itellan mukaan myymäläverkoston uusimisen taustalla on asiakkaiden tarpeiden ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset. Internet ja puhelin ovat tulleet suosituiksi asiointikanaviksi myös postiasioissa. Pakettiliikenteessä puolestaan vaikuttaa lisääntynyt kilpailu. Yhdessä nämä luovat tarvetta palvelutoiminnan tehostamiselle.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.