Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö vaikeni kasvaimesta yhdeksän kuukautta

Kuinka sairas Steve Jobs on?

Jobs esiintyi energisesti vuoden 2007 WWDC-tapahtumassa.
Kuva: Ben Stanfield
Lisenssi: Creative Commons Attribution ShareAlike 2.0

21.7.2008 17:59 Tänään osavuosituloksestaan kertovan Applen osakkeenomistajat ovat kiinnostuneita kahdesta asiasta: yhtiön menestyksestä ja toimitusjohtaja Steve Jobsin terveydentilasta.

Tietotekniikkayhtiö Applen toimitusjohtaja Steve Jobsin terveydentilasta kertominen – tai siitä kertomatta jättäminen – saattaa olla eräs kiinnostavimmista asioista, kun Apple julkaisee tilivuotensa kolmannen neljänneksen tuloksen.

Jobs joutui syöpäleikkaukseen vuonna 2004.

Sanomalehti New York Postin lähteiden mukaan Appleen sijoittaneiden hedge-rahastojen hoitajat ovat erittäin huolestuneita tilanteesta.

Yksi lehden haastattelemista sijoittajista kertoi jopa myyneensä pari miljoonaa Applen osaketta varautuakseen mahdollisiin huonoihin uutisiin.

Sijoittajien epävarmuus johtuu lehden mukaan siitä, ettei Applella ole seuraajasuunnitelmaa Jobsin terveydentilan äkillisen heikentymisen varalle.

53-vuotias Jobs esiintyi edellisen kerran julkisesti kesäkuussa ohjelmistokehittäjille suunnatussa WWDC-konferenssissa.

Konferenssissa otetuissa kuvissa Jobsin on katsottu näyttävän aikaisempaa laihemmalta. Paikan päällä olleen televisiokanava CNBC:n toimittajan mukaan Jobsin kädenpuristus oli "luiseva".

Applen mukaan Jobsin laihtuminen johtui kuitenkin vain normaalista sairastamisesta, jota kerrotaan hoidettavan antibiooteilla.

Yhtiö vaikenee
Jobsin terveydestä

New York Postin mukaan Jobsilla todettiin haimasyöpä lokakuussa 2003.

Yhtiö kertoi syövästä vasta vuoden 2004 puolivälissä, kun Jobsille oli suoritettu kasvaimenpoistoleikkaus, josta hän oli aluksi kieltäytynyt.

Applen työntekijöille lähettämässään sähköpostissa Jobs kertoi syöpäkasvaimen olleen erittäin harvinaista ja vähemmän aggressiivista laatua.

Suomalaisten syöpäjärjestöt luonnehtivat haimasyöpää vaikeaksi syöpätyypiksi, jonka uusiutuminen on mahdollista haimassa tai muualla elimistössä.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
Taas nähdään, että raha on tärkeämpää kuin mikään muu...
Keijo
Hedgefundien hoitajat koittavat vedättää Applen kurssia alas ennen osavuosikatsausta, jotta saisivat osakkeita halvalla.
* just joo *
Hedgefundien hoitajat koittavat vedättää Applen kurssia alas ennen osavuosikatsausta, jotta saisivat osakkeita halvalla.

No totta kai.

Applen hallitus puolestaan vedättää osakekurssia ylös kertomalla sijoittajille vain sellaisia arvioita odotettavissa olevasta tuloksesta, jotka yhtiö voi varmasti ylittää. Ts. kusemalla idiootteja iirikseen.
Sam & Marx Hit the Road
Huono 5
"Applen hallitus puolestaan vedättää osakekurssia ylös kertomalla sijoittajille vain sellaisia arvioita odotettavissa olevasta tuloksesta, jotka yhtiö voi varmasti ylittää. Ts. kusemalla idiootteja iirikseen."

Siis yritys huijaa kun ei anna liian yliampuvia arvioita etukäteen...? Mielestäni on fiksumpaa olla varovainen ennakkoarvioissaan, yliampuvat arviot olisivat sijoittajien kusettamista....
sijoittaja
Siis yritys huijaa kun ei anna liian yliampuvia arvioita etukäteen...? Mielestäni on fiksumpaa olla varovainen ennakkoarvioissaan, yliampuvat arviot olisivat sijoittajien kusettamista....

No jos firma ennakoi oman EPS-lukunsa kuutena neljänneksenä yli 20-50 prosenttia todellista pienemmäksi, ei kyseessä ole varmaan sattuma.

Ei se toki laitonta ole.

Ylivarovaisilla arvioilla vaan saadaan hölmöt analyytikot ja nettikommentoijat aina hihkumaan, että Apple ylitti taas odotuksensa. Se taas pistää kurssit nousuun.

Hihip, hurra, hurra, hurra!
Sam & Marx Hit the Road
Huono 6
ei Jobs voi kuolla! Hän kuuluu samaan luokkaan Elviksen kanssa!
uskoja
Huono 3
Pöh, miehellä on niin paljon rahaa, että voisi rakennuttaa itselleen iSteve-koneruumiin entisen tilalle.
Huono 3
ei Jobs voi kuolla! Hän kuuluu samaan luokkaan Elviksen kanssa!

Ällös huoli, kloonit on jo tehty ja odottavat käyttöönottoa.
-
Huono 1
Taas nähdään, että raha on tärkeämpää kuin mikään muu...

Tässä tapauksessa sattuu riippumaan useamman henkilön työpaikka ja urakehitys että raha todellakin on tärkeämpää.
Urpå
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.