Yrjö Neuvo nimitetty Euroopan teknologiainstituutin johtokuntaan

Yrjö Neuvo on saanut nimityksen EIT:n johtokuntaan.
6.8.2008 09:06 Teknillisen korkeakoulun MIDE-tutkimusohjelman johtaja Yrjö Neuvo on nimitetty Euroopan teknologiainstituutin johtokuntaan (EIT Governing Board). EU:n komissio valitsi johtokuntaan 18 raskaan sarjan tiedevaikuttajaa eri puolelta Eurooppaa.
Professori Neuvo on entinen Nokian teknologiajohtaja ja johtoryhmän jäsen. Nykyään hän toimii TKK:n MIDE-tutkimusohjelman johtajana Otaniemessä.
Johtokuntaan nimitettiin Neuvon lisäksi myös kaksi TKK:n kunniatohtoria: yliopistokansleri Anders Flodström (Ruotsi) ja professori Manuel Castells (Espanja).
EIT:n johtoryhmä pitää ensimmäisen kokouksensa 15.9. Budapestissä, tuolloin määritellään instituutin ensimmäiset osaamis- ja innovointiyhteisöt (KIC, Knowledge and Innovation Communities), jotka aloittavat vuoden 2009 loppuun mennessä.
EIT:n tarkoitus on vahvistaa opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa Euroopassa merkittävimmillä avainalueilla. Instituutissa tulee toimimaan arviolta 6-8 avainalueen KIC:siä eli kansainvälistä yhteisöä.
Neuvo monessa mukana
vuosien varrella
Yrjö Neuvo toimi Nokian teknologiajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuosina 1993 - 2005. Hän jäi Nokian palveluksesta eläkkeelle 1.1.2006.
Ennen Nokialle siirtymistään Neuvo toimi Tampereen teknillisen yliopiston professorina, Suomen Akatemian akatemiaprofessorina ja vierailevana professorina Santa Barbaran yliopistossa Kaliforniassa.
Neuvo on ollut myös monessa pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa tiede- ja tutkimuspoliittisessa toimikunnassa jäsenenä. Vuoteen 2008 asti hän johti ARTEMIS-ohjelman (sulautettujen tietokonejärjestelmien) JTI:tä (Joint Technology
Initiative).
TKK:n tutkimusjohtaja Neuvo on ollut 2007 -, Metson ja Vaisalan hallitusten jäsen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi