Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Piristystä kärsineelle alueelle

Elisa tarjoaa töitä Kemijärvellä

Laturivalmistusta Salcompin jo lopettaneella tehtaalla Kemijärvellä.

17.9.2008 12:09 Kemijärven kehitys ja työllisyystilanne on ollut monen huulilla tänä vuonna. Nyt Elisa kertoo laajentavansa toimintaansa alueella ja palkkaavansa syksyn aikana 20-25 uutta työntekijää Kemijärven Yhteyspalveluiden toimipisteeseen.

Puhelinpalvelijoiden tarve juontuu Puolustusvoimien hallinnollisen puheenvälityksen siirtymisestä Elisan hoidettavaksi. Palvelu toteutetaan Kemijärvellä.

Tämä tosin vaikutti heinäkuisen ilmoituksen mukaan yli neljänkymmenen puhelunvälittäjän tehtävään Puolustusvoimissa, mutta silloisen tiedon mukaan jokaiselle heistä kyetään tarjoamaan töitä. Heistä yksikään ei sijaitse Kemijärvellä.

"Uskoa tulevaisuuteen"

Elisa aloitti yhteyspalvelutoiminnan Kemijärvellä vuonna 2004 ja työllistää paikkakunnalla tällä hetkellä 32 henkeä, joista 25 kokoaikaisesti. Laajennuksen myötä henkilöstömäärä miltei kaksinkertaistuu.

Stora Enson sellutehtaan sulkeminen Kemijärvellä ja satojen työpaikkojen kohtalo on ollut kestoaiheena jo kuukausia. Elisan toimet ovat toki suhteessa pieniä, mutta Kemijärven elinkeinojohtaja katsoo tiedotteessa jo pidemmälle.

- Elisan yksikön toiminnan laajentuminen on todella positiivinen asia koko alueelle. Uskon, että vahva Elisan yksikkö mahdollistaa myös tulevaisuudessa uusia avauksia ja uusia työtehtäviä Kemijärvellä. Hanke ja sen myötä syntyvät työpaikat vahvistavat täällä asuvien uskoa tulevaisuuteen, sekä mahdollistavat täältä työn takia poismuuttaneille paluun takaisin "kotiin", johtaja Jari Luoma-aho kommentoi.

Rekrytointi käynnissä

Uusien työntekijöiden rekrytointi käynnistyi maanantaina yhteistyössä työvoimaviranomaisten kanssa. Käytännössä työpaikkana on entinen Salcompin tehdasrakennus, jossa Elisa on toiminut vuodesta 2004.

Lisäksi Elisa vakinaistaa osan nykyisistä määräaikaisista työtehtävistä.

Elisa sanoo lisäksi investoivansa merkittävästi alueen teknologiaan, jolla mahdollistetaan uusien viestintäpalveluiden tarjoaminen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Elisa hakee duunareita -hakekoot Kiinasta prkl!!!
PC-PAVE
Huono 3
Elisa hakee duunareita -hakekoot Kiinasta prkl!!!

Ottais niitä töihin joita on irtisanonut, ja sit jos ei "kelpaa" -kuinkas tuonkin ARVASIN, niin hakekoot Intiasta ja Kiinasta halpatyövoimaa,... :)
Tri Pave
Huono 1
Siinäpä onkin lystinähdä, kuinka vanhat paperiliiton jullikat soveltuvat neiti näpsän hommiin =)
ripa
Huono 3
Taitaa olla vaan mainoskikka Elisalta. Onks toi nyt mikään uutinen jos sinne avataan uus myymälä mihin palkataan 20-25? Yhteiskuntavastuutako? Jospa ensin laittaisivat aspan ja verkot kuntoon, niin siinä olis jo ihan riittävästi yhteiskuntavastuuta operaattorilta :D Paljonkohan saivat tukea tohonki hommaan valtiolta?
Huono 1
Elisalle Terveiset!

Odottelen edelleen vastausta mokkulasta jätettyyn reklamaatioon.

Lähetetty s-postilla liitteineen 15.8.2008.
17.9.2008 ei edelleenkään ole vastausta saapunut.
Pyydetty vastausta puhelimitse 2 kertaa.

Hanki helvetissä Elisalta, eipä lopu vääntäminen kesken :)
Ilkka
Huono 0
Itse työskentelen yhden maailman suurimman elektroniikka valmistajan aspassa ja tiedän kokemuksesta että noissa reklamaatioissa voi kestää kauankin. Ja ne tuskin menevät edes läpi ellei syyt ole todella painavia. :)

Elisalle Terveiset!

Odottelen edelleen vastausta mokkulasta jätettyyn reklamaatioon.

Lähetetty s-postilla liitteineen 15.8.2008.
17.9.2008 ei edelleenkään ole vastausta saapunut.
Pyydetty vastausta puhelimitse 2 kertaa.

Hanki helvetissä Elisalta, eipä lopu vääntäminen kesken :)
Seppo Holovi
Huono 0
Taitaa olla vaan mainoskikka Elisalta. Onks toi nyt mikään uutinen jos sinne avataan uus myymälä mihin palkataan 20-25?

Kyseessä ei ole myymälä.

Elisalla on ollut puhelinpalvelukeskus Kemijärvellä jo useita vuosia, nyt työpaikkojen määrä kaksinkertaistuu.
hohoosaulijapaulitoihinsano
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.