Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ryhmätyö palkittiin

Vuoden ohjelmistoyrittäjäksi valittiin tiimi

Baswaren hallitusta johtaa Hannu Vaajoensuu (vas.) ja toimitusjohtaja on Ilkka Sihvo.
Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

25.9.2008 18:00 Vuoden ohjelmistoyrittäjäksi on valittu yrittäjäjoukko Baswaresta. Palkintoa perustellaan muun muassa sillä, että minkään kasvuyrityksen menestys ei perustu yhden yrittäjän panokseen.

Sähköisen laskujenkäsittelyn ohjelmistoja tekevän Baswaren yrittäjätiimi on valittu Vuoden ohjelmistoyrittäjäksi.

Nyt palkittiin poikkeuksellisesti ryhmä yksittäisen yrittäjän sijaan. Ohjelmistoyrittäjät ry perustelee valintaa sillä, ettei minkään kasvuyrityksen menestys perustu yhden henkilön tai yrittäjän panokseen. Ja mitä suuremmaksi yritys kasvaa, sitä tärkeämpää ryhmädynamiikka on.

– Yrittäjähengen lisäksi Baswarella on alusta alkaen ollut omaa aikaansa edellä olevat visiot palveluiden ja tuotteiden kehittämisestä, sanoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkonen tiedotteessa.

Baswaren taustalla on viisi omistajaperhettä, jotka ovat olleet pitkään mukana. Nykyisin hallituksen jäsenistä puolet ovat jo ulkopuolelta.

Baswaren toimitusjohtaja Ilkka Sihvo kiittelee sitä, että perustajajäsenet ovat keskenään erilaisia. Hänen mukaansa joukossa on erilaista asiantuntemusta eri liiketoiminta-alueilta.

Baswaren liikevaihto oli viime vuonna 73 miljoonaa euroa, josta yli puolet tulee ulkomailta. 23 vuotta sitten perustettu yhtiö listautui pörssiin vuonna 2000.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Ohjelmistoyrittäjät ry:n valitsemien vuoden ohjelmistoyrittäjien nimet olisi syytä kirjoittaa oikein Ohjelmistoyrittäjät ry:n kotisivuilla, nyt näin ei ole.
Ei oo saivartelua
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat

28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.