Enicsin kirves jatkaa Vaasasta Varkauteen

Varkauden Enics. Yhtiön pääkonttori on Sveitsissä.
Kuva: Enics
1.10.2008 15:28 Teollisuuselektroniikan valmistuspalveluyritys Enics jatkaa leikkauksia. Varkaudessa on pohdinnan alla 186 työntekijän kohtalo.
Varkauden asiakaspalvelukeskuksen yt-neuvotteluissa alustavaksi vähennystarpeeksi on arvioitu 186 henkeä, mikä on lähemmäs 40 prosenttia Suomen noin viidensadan hengen kokonaisvahvuudesta.
Enics korostaa markkina- ja kilpailutilanteen muuttuneen olennaisesti volyymituotteiden valmistuksessa. Useiden volyymituotteiden tuotantokustannukset Suomessa ovat yhtiön mielestä liian korkeat.
Pääosa Enicsin Varkauden asiakaspalvelukeskuksen tuotteista on tällaisia volyymituotteita, minkä vuoksi keskuksen toiminta on muuttumassa kannattamattomaksi.
Alustavien suunnitelmien mukaan toiminta tullaan siirtämään Enicsin muihin tehtaisiin, Suomessa ja ulkomaille, vuoden 2009 aikana.
Lohjalla tarvitaan lisää väkeä
Enics irtisanoi aikaisemmin tänä vuonna kymmenittäin Vaasan yksiköstään. Yhtiön kolmas toimipaikka Suomessa on Lohja, joten onko se seuraavaksi tähtäimessä? Maajohtaja Jari Kinnarin mukaan Lohjaan ei tällä hetkellä kohdistu vähennyspaineita.
- Muutimme viime vuonna Suomen-strategiaa ja siinä pyritään nimenomaan siihen, että pystyisimme pitämään bisnestä Suomessa ja jopa kasvattamaan sitä. Tällä hetkellä tarvitsemme Lohjalla lisää henkilöstöä.
Kinnarin mukaan myös Vaasassa tilanne on tällä hetkellä vakaa.
Enics aloitti viime vuoden loppupuolella laajamittaisen ohjelman, jonka tarkoituksena on vahvistaa Enicsin Suomen toimintojen kilpailukykyä. Suomen toimintoja, muun muassa pääosa komponenttilevyvalmistuksesta, keskitettiin vahvemmin Lohjan uuteen tehtaaseen.
Suomen lisäksi Enicsillä on toimintaa Kiinassa, Ruotsissa, Slovakiassa, Sveitsissä sekä Virossa. Enicsin kokonaishenkilöstömäärä on noin 2700 henkilöä.
Myös toinen elektroniikkavalmistaja, Elektrobit, ilmoitti tänään yt-neuvotteluista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Valitettavaa, samaan aikaan kuitenkin yllätyksetöntä nykypäivän käyttäytymistä.