Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irtisanomiset eivät vaikuta Suomeen

Sony Ericssonin irtisanomiset vievät työn 450:ltä USA:ssa

Sony Ericsson W302 -musiikkipuhelin.

1.10.2008 13:02 Sony Ericssonin suunnitelma 2000 työpaikan vähentämiseksi tarkentui maanantaina, kun yhtiö tiedotti työntekijöilleen, mihin yksikköihin irtisanomiset kohdistuvat.

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson irtisanoo ainakin 450 työntekijää Yhdysvalloissa.

Irtisanomiset kohdistuvat Durhamin kaupungin lähellä sijaitsevaan Research Triangle Parkin tutkimus- ja kehitysyksikköön, talouslehti Triangle Business Journal kertoo.

Matkapuhelinvalmistaja vahvistaa tiedottaneensa irtisanomisten kohdistumisesta eri yksiköihin.

Vähennykset liittyvät Sony Ericssonin 300 miljoonan euron säästöihin ja 2000 työntekijän irtisanomiseen tähtäävään ohjelmaan, josta yhtiö kertoi kesällä.

Tähtäimessä
Symbian-osaajat

Sony Ericssonin Suomen myynnistä vastaava johtaja Markus Nummisalo kertoo, etteivät irtisanomiset vaikuta Suomeen mitenkään.

Nummisalon mukaan irtisanomiset kohdistuvat lähinnä tutkimus- ja kehityspuolelle. Sony Ericssonilla on Suomessa vain myyntiorganisaatio.

– Ruotsissa irtisanomiset tulevat näkymään enemmän tuotekehityksen sekä erityisesti niiden henkilöiden  osalta, jotka toimivat Symbian-mobiilialustan ja -tuotteiden parissa.

Sony Ericsson myi kesällä osuutensa matkapuhelimien käyttöjärjestelmiä valmistavasta Symbian-yhtiöstä Nokialle.

Samalla Sony Ericsson liittyi tuoreeseen Symbian-säätiöön, jonka on tarkoitus tehdä käyttöjärjestelmän lähdekoodista avointa ja ilmaista.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Väkilukuja vertailemalla [1] yhtä suuri irtisanominen Suomessa olisi tarkoittanut kenkää kahdeksalle työntekijälle...

[1] https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/
asdflop
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.