Tekes passitti neljästä vierailuprofessorista kaksi Tampereelle
3.10.2008 16:02 Tekes on valinnut neljä uutta FiDiPro-professoria. Heistä kaksi menee Tampereen teknilliseen yliopistolle ict-aiheiden pariin.
Uudet Tekesin ja Suomen Akatemian rahoittaman Finland Distinguished Professor Programme (FiDiPro) -ohjelman vierailevat professorit tulevat Kanadasta, Yhdysvalloista ja Saksasta. Professoreista kaksi tulee työskentelemään Tampereen teknillisessä yliopistossa, yksi Åbo Akademissa ja yksi Teknillisessä korkeakoulussa.
Geenien
säätelyverkostoja
FiDiPro-ohjelma tuo TTY:n signaalinkäsittelyn laitokselle Calgaryn yliopiston professori Stuart Alan Kauffmanin. Kauffman on kompleksisuustutkija, joka on tunnettu muun muassa Darwinin luonnonvalinta-ajatusta vastustavista teorioistaan.
FiDiPro-tutkimusprojektin aiheena ovat geenien säätelyverkostojen stokastiset mallit. Hankkeessa keskitytään geenien säätelyverkostojen dynamiikan mallintamiseen hyödyntäen geeniekpressiodataa. Kauffmanin johtama teoreettisen biologian, kompleksisuuden ja systeemibiologian osaaminen sekä TTY:n professori Olli Yli-Harjan tutkimusryhmän mittalaitteistojen mallinnusosaaminen tukevat toisiaan erittäin hyvin.
Tutkimuksen tulosten odotetaan auttavan sairauksien mekanismien ymmärtämisessä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää taudin varhaisessa tunnistamisessa ja sen etenemisen ymmärtämisessä sekä yksilökohtaisessa lääkevaikutuksen ennustamisessa ja siten parhaan mahdollisen hoidon valitsemisessa kullekin potilaalle.
Uusia malleja
langattomille laitteille
Toinen FiDiPron TTY:lle tuoma professori on Atef Z. Elsherbeni Mississipin yliopistosta. Hän tekee yhteistyötä TTY:n Rauman tutkimusyksikön johtajan, elektroniikan laitoksen professori Lauri Sydänheimon kanssa FiDiPro-projektissa, jossa kehitetään ja todennetaan uusien kehittyneiden langattomien järjestelmien toimintaa.
Kehittäminen kohdistuu uusilla menetelmillä valmistettujen kehittyneiden langattomien laitteiden sähkömagneettisien ominaisuuksien parantamiseen. Hankkeessa saavutettuja malleja todennetaan käytännössä pilotointien avulla.
Åbo Academin prosessikemian keskus saa vieraaksi professori William James Frederickin Georgian teknillisestä korkeakoulusta Yhdysvalloista ja Teknillisen korkeakoulun puunjalostustekniikan osasto professori Stefan Winterin Münchenin teknillisestä yliopistosta Saksasta.
46 huippututkijaa
tähän mennessä
FiDiPro-ohjelma on Suomen Akatemian ja Tekesin yhteinen rahoitusohjelma, jonka avulla ulkomaalaiset tai pitkään ulkomailla työskennelleet suomalaiset voivat työskennellä Suomessa määräajan. Rahoitusohjelmalla tavoitellaan pitkäaikaista, kansainvälistä yhteistyötä, joka vahvistaa Suomen tieteellistä ja teknologista osaamista.
Rahoituksen saaneet yliopistot ja tutkimuslaitokset voivat rekrytoida kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita, joita olisi muuten vaikea saada pitkäksi aikaa Suomeen. FiDiPro-ohjelmaan on valittu tähän mennessä 46 huippututkijaa. Näistä Tekes rahoittaa 18 projektia ja Suomen Akatemia 28 projektia yhteensä 36,4 miljoonalla eurolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat
28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (1)