Tunnista vaaran merkit työpaikalla

18.10.2008 19:03 Määräaikaisista ja sijaisista luopuminen sekä ylityökielto kielivät yrityksen vaikeuksista. Jollei johto kerro tilanteesta, työntekijöiden kannattaa sitä kysyä: yt-laki velvoittaa tiedottamaan.
Maailmantalouden hiipuminen näkyy yhä useammassa yrityksessä. Merkit oman työpaikan talouden takkuamisesta ovat ensin pieniä viitteitä ja säästöjä. Voi olla, että siivooja käy entistä harvemmin tai seminaareihin tai koulutukseen osallistumisia vähennetään tai konsulttien palveluita ei enää käytetä. Kalliit liikelahjat saatetaan vaihtaa kyniin tai t-paitoihin ja pikkujoulut voidaan jättää pitämättä.
Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan lakimies Maria Löfgren sanoo, että yrityksen ongelmiin viittaa tyypillisesti myös se, että määräaikaisia sopimuksia ei jatketa tai se, että perhevapaalle jäävien työkavereiden tilalle ei palkata sijaisia. Lisäksi ylityöt saatetaan kieltää.
– Kun yleisiä kuluja aletaan karsia, voi päätellä, että lihavat ajat ovat ohi, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n ekonomisti Olli Koski sanoo.
Kysy
suoraan
Jos tilanne alkaa huolestuttaa, asiasta voi kysyä suoraan sen sijaan, että supattelisi työkavereiden kanssa käytävillä.
– Jollei tietoa tule, henkilöstöllä on oikeus vaatia sitä, Akavan Löfgren sanoo.
Yt-lain uudistus kasvatti yrityksen velvollisuutta pitää työntekijänsä ajan tasalla. Löfgrenin mukaan laissa on keskeistä, että henkilöstö voi riittävän ajoissa saada tietoa yrityksen taloudesta, kehitysnäkymistä, muutoksista ja muutospaineista.
"Riittävän ajoissa" on suhteellinen käsite. Esimerkiksi finanssikriisin kärjistyminen ja sen seuraukset ovat voineet ja voivat vielä muuttaa monen yrityksen näkymiä paljon ja nopeasti.
Yhteistoimintalaki on vuoden alusta alkaen koskenut kaikkia vähintään 20 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Vanha versio koski yli 30 työntekijän firmoja. Voi olla, että kaikissa yrityksissä ei ole oikein sisäistetty uuden lain vaatimuksia.
Tuntosarvet
ojolle
Asiantuntijat pitävät järkevänä, että palkansaajat tarkkailevat tilannetta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta myös rauhoittaa. Finanssikriisistä huolimatta ei ole odotettavissa massatyöttömyyttä, eivätkä kaikki yritykset välttämättä joudu ongelmiin.
– Kyllä varmaan tuntosarvet kannattaa pitää esillä, jotta pystyy reagoimaan, jos siihen tulee tarvetta, Maria Löfgren sanoo.
Miten työpaikan ongelmiin voi reagoida?
– Yksi yt-lain iso idea on, että henkilöstökin voisi osallistua ratkaisun etsintään ja yhdessä työnantajan kanssa etsiä kuvioita, joiden avulla vältyttäisiin irtisanomisilta.
Älä suostu
mihin vain
Vaikka työpaikalla olisi hyvä talkoohenki ja halu päästä yhdessä eteenpäin, kaikkeen ei pidä suostua.
– Työehtosopimusten minimitasoista ei pidä tinkiä, SAK:n Olli Koski sanoo.
Voi olla, että työntekijöille ehdotetaan työajan pidentämistä tai palkanalennusta. Työaikalaki on melko tiukka, ja sen mukaan ylitöistä pitää maksaa korvaus. Löfgren muistuttaa, että jokaisella on oikeus kieltäytyä ylityöstä.
Käytäntö ja oikeudet ovat kuitenkin jo nyt ristiriidassa, sillä esimerkiksi useissa asiantuntijatehtävissä työn ja vapaa-ajan käsitys on hämärä ja moni uurastaa jo nyt iltaisin ilmaiseksi.
– Tällainen harmaa ylityö todennäköisesti lisääntyy, kun projektit pitää saada tehtyä, vaikka työaika ei riitä, Akavan Löfgren huomauttaa.
Palkanalennusehdotuksiin hän kehottaa suhtautumaan kielteisesti.
– Jos palkanalennus tulee esille, siihen ei missään nimessä kannata oikopäätä suostua, vaan selvittää tilanne perin pohjin.
Jotkin yritykset voivat suositella, että työntekijät jättäisivät vapaaehtoisesti työpaikkansa. Löfgrenin mielestä itse ei pidä irtisanoutua, ellei työnantaja korvaa sitä kunnolla. Jos lähtee vapaaehtoisesti ja jää työttömäksi, saa työttömyyskorvausta vasta kolmen kuukauden karenssin jälkeen. Jos taas joutuu irtisanotuksi, työttömyyspäiväraha alkaa rullata seitsemän päivää sen jälkeen, kun on ilmoittautunut työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi.
Niin Löfgren kuin Koskikin kehottavat keskustelemaan työsuhdemuutoksista paitsi omien luottamushenkilöiden, myös liittojen juristien ja muiden edustajien kanssa. Koski painottaa, että jos joustoihin päädytään, sekä työntekijöiden että työantajan pitää sitoutua niihin ja työpaikkojen säilyminen täytyy taata.
Kannattaako
vaihtaa firmaa?
Jos oman työpaikan tilanne alkaa näyttää hankalalta, voi toki vaihtaa paikkaa. Riippuu kuitenkin oman alan työllisyystilanteesta, onko se menoa ojasta allikkoon.
– Hoidin työsuhdeasioita laman aikana. Silloin yritykset, jotka rekrytoivat, joutuivat usein myöhemmin saneeraamaan, Löfgren kertoo.
Koski suosittelee varautumista myös työsuhteen päättymiseen. Hänen mukaansa olisi hyvä, että sitä varten olisi mietitty suunnitelma B. Löfgren huomauttaa, että tiukassa tilanteessa kannattaa panostaa omaan osaamiseen.
– Ne, joilla on osaamista, ovat vahvoilla muutostilanteissa. Tosin tilanteessa, jossa saneerataan ja näkymät ovat surulliset, voi olla vaikea löytää voimia itsensä kehittämiseen.
Lue huomenna, mitä kannattaa tehdä, jos pudotuspeli työpaikalla alkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi 14:08
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Incap siirtää tehtaan Viroon - 124 irtisanotaan Suomessa 07:15
- Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt 16:47
- Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle 13:16
- Kielletty omena himottaa monia Microsoftissa 15:05
- Kallasvuon tulot nousivat miljoonilla viime vuonna 11:09
- Valta valui suomalaisilta Nokian johdossa 08:27
- Lisää









Kommentit (4)
Vieläkin isompi ongelma on yritysten pyrkimys kasvaa liian rajusti ja hallitsemattomasti. Kaikki menee hyvin niin kauan kun velkarahaa on saatavilla halvalla, mutta homma on heti kivillä kun raha kallistuu. Tämä taas on huonoa strategista johtamista ja yltiöpäisyyttä. Hallitsemattomia riskejä jotka toteutuvat ovat tämän päivän trendi. Voi voi - huono säkä - olisikohan kannattanut tavoitella vähemmän kerrallaan tai jopa vain pitää saavutettu taso. Usein saavutetun tason pitäminen tuottaa enemmän kuin kasvun kautta tuoton hakeminen. On helpompaa optimoida vakioitunut tilanne kuin jatkuvasti muuttuva tilanne. No, mitäs tällainen perusinsinööri talousalan ammattilaisia neuvomaan. Nyt menee mulla ja mun yrityksellä tosi hyvin näillä opeilla. Kilpailijat tipahtavat halvalla syliin ja kasvu tulee ilmaiseksi. Ei paha - ei ollenkaan paha. Velkaakaan ei ole!
Aivan loistava puheenvuoro ylla! Taysin samaa mielta.
"Kasva tai kuole" on sijoittajien levittama valhe.