Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Menetetyt sopimukset johtivat kriisiin

Ruotsalainen pelistudio Avalanche irtisanoo puolet väestään

28.10.2008 22:15 Ruotsalainen pelistudio Avalanche irtisanoo 77 kaikkiaan 160 työntekijästään. Syynä on hävitty kilpailu kahdesta uudesta pelistä.

Menetettyjen sopimusten arvo on noin 34 miljoonaa dollaria. Yhtiön toimitusjohtaja Christofer Sundberg kertoi, että yhtiö hävisi ensimmäisen sopimuksen helmikuussa ja selviytyi siitä siirtämällä henkilöstöä toisiin projekteihin. Viime viikolla tapahtunut toinen tappio oli pahempi, GamesIndustry.biz kirjoittaa.

Avalanche tunnetaan muun muassa vuoden 2006 pelistä Just Cause. Yhtiö aikoo nyt keskittyä Eidokselle kehitettävään Just Cause 2:een sekä Emote Gamesin julkaisemaksi tulevaan The Hunteriin.

Pelialaa on pidetty immuunina talouden suhdannevaihteluille, sillä huonoina aikoina kuluttajat käyttävät enemmän rahaa viihteeseen.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.