Työpaikallasi heiluu nyt kululeikkuri

29.10.2008 08:16 Seminaarimatka peruttu, markkinointibudjetti leikattu, pikkujoulut peruttu, tietokoneen vaihto uuteen peruttu... Säästötalkoot alkavat jo näkyä monella työpaikalla. Kuluja karsitaan nyt urakalla kaikesta vähemmän välttämättömästä.
Taloustilanteen kääntyminen näkyy jo joissakin yrityksissä, jotka myyvät palvelujaan toisille yrityksille. Yritykset tinkivät varsinkin toimista, jotka eivät ole aivan välttämättömiä perusliiketoiminnan kannalta.
Esimerkiksi Finnairin talousviestinnästä vastaava Taneli Hassinen kertoo, että liikematkailua on alettu vähentää.
– Yrityksillä on rajoituksia matkustuspolitiikassaan, hän sanoo.
Myös mainosbudjetteja on kiristetty.
– Kyllä tilanne näkyy jonkin verran. Osa yrityksisistä siirtää markkinointi-investointejaan vuodenvaihteen yli, kertoo toimitusjohtaja Petri Uusitalo TBWA/PHS Helsingistä.
Hänen mukaansa tilanne on muuttunut hyvin nopeasti. Hän arvioi, että mainostoimiston tilauskanta on nyt 10–15 prosenttia pienempi kuin vielä kuukausi sitten oletettiin.
Konsultteja
käytetään harkiten
MPS-yhtiöiden toimitusjohtaja Marcus Herold kertoo, että suomalaisyritykset toimivat edelleen aika normaalisti eikä paniikkia ole nähtävissä.
MPS konsultoi rekrytoinneissa. Heroldin mukaan heillä käy edelleen paljon väkeä analyysissä, mutta yritysten varovaisuus on selvästi kasvanut ja kuluja katsotaan tarkasti.
– On aivan luonnollista että etenkin pienissä yrityksissä tehdään rekrytointistoppi eikä lähdetä palkkaamaan uutta väkeä ilman, että ollaan varmoja tulevaisuudennäkymistä.
Konsultointipalvelujen käyttö on vähentynyt myös it-alalla. Tietoenatorissa nähdään merkkejä siitä, että etenkin pankkiasiakkaat varovat uusia it-investointeja. Tietoenatorissa nähtiin ensimmäiset merkit kysynnän hiipumisesta keväällä, jolloin telealan ja median yritykset ryhtyivät vähentämään tilauksiaan.
Kansainväliset yritykset
peruvat tapahtumia
Yrityksille ja organisaatioille tapahtumia järjestävässä Event Forumissa on huomattu, että jotkut Suomessa toimivat ulkomaiset yritykset ovat ryhtyneet säästämään.
– Ulkomaiset, globaalisti toimivat yritykset ovat nyt sitä mieltä, että ei hirveästi satsata tapahtumiin. Sisäiset tapahtumat tuntuvat olevan sellaisia, jotka yritykset ovat valmiita jättämään pois tässä vaiheessa, kertoo toimitusjohtaja Event Forumin Johan Sjöstrand.
Loppuvuosi on tyypillisesti pikkujoulujen ja muiden henkilöstöjuhlien aikaa. Sjöstrandin mukaan muutama yritys on perunut jo sovittuja tilaisuuksia.
– Suomalaiset yritykset eivät ole näin reagoineet, vaan ne, joiden ylin johto istuu muualla kuin Suomessa.
Henkilöstö- ja sidosryhmätilaisuuksia järjestävän Wishmasterin toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja Karo Oksanen kertoo, että pikkujoulukausi tuntuu menevän aika lailla normaalisti eikä tilaisuuksia ole peruttu.
– Varmaan tilanne näkyy yrityksissä, mutta ei kukaan ole siitä suoraan asiasta puhunut eikä se ole vaikuttanut sovittuihin tilaisuuksiin, hän lisää.
Asiakassuhteista
ei tingitä
Vaikka yritysjohdon mielestä henkilöstölle riittää vähän vähempikin, asiakassuhteiden hoidosta ei tingitä. Event Forumin Johan Sjöstrandin mukaan suhdetoiminnasta ei ole ruvettu karsimaan.
– Asiakastapahtumapuolella emme ole huomanneet taantumaa ainakaan vielä. Uskon, että yritykset satsaavat aika kovasti tapahtumiin ja pyrkivät syventämään suhteitaan asiakkaisiinsa.
PHS:n Petri Uusitalo kertoo, että nykytilanne tuntuu lisäävän harkintaa ja priorisointia. Se, mitä kussakin yrityksessä pidetään tärkeänä, riippuu paljon alasta ja firmasta.
– Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi lanseeraussuunnitelmista tai tärkeistä uudistuksista ei tingitä.
Uusitalo vertaa nykytilannetta 2000-luvun alun minitaantumaan. Hänen mukaansa silloin yritykset vähensivät markkinointi-investointejaan paljon nopeammin ja kategorisemmin kuin nyt.
– Onko näiden vuosien aikana tapahtunut jotain sellaista, että markkinointia on alettu ymmärtää myös investointina, hän miettii.
Itellan näkymät
synkkenevät
Logistiikkayritys Itellan palvelut ovat toistaiseksi menneet kaupaksi entiseen malliin. Talous- ja rahoitusjohtaja Tuija Soanjärvi kertoo, että toistaiseksi taantuma on näkynyt vasta Tanskan ja Baltian osalta.
Viime viikolla julkistetun osavuosikatsauksen yhteydessä Itellan konserninjohtaja Jukka Alho kuitenkin totesi, että on varauduttava siihen, että tilanne voi muuttua merkittävästi, jos edessä on pidempiaikainen talouskasvun hiipuminen.
Vaikka talous ajautuisi lamaan asti, MPS:n Marcus Heroldin mielestä on pieni mahdollisuus, että osaajia ei ryhdytä laajasti irtisanomaan. Hän perustelee tätä sillä, että eläkkeelle on jäämässä lähivuosina 20 000 ihmistä ja yritysten on pidettävä voimavaroistaan huolta. Niiden, jotka joutuvat vähentämään väkeään, kannattaisi Heroldin mielestä harkita tekemisiään tarkkaan.
– Ne tarvitsevat resursseja taas, kun markkinat kehittyvät myönteisesti, hän muistuttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (4)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia joutui keskiviikkona Kauppalehden julkaisemalle protestilistalle.
Nokialta peritään 3 209 euron maksamatonta suoritusta. Rahojaan kaipaavan pienyrityksen puolesta perintää hoitaa Aktiv Kapital. Se kuuluu Oslon pörssissä noteerattuun Aktiv Kapital -konserniin, jolla on toimipisteet Suomen lisäksi kymmenessä maassa.
Nokia vastaan on syyskuussa jätetty jo kaksi muutakin, kooltaan alle sadan euron trattaa. Nokialla oli kassassa uusimman tulosraportin mukaan likvidejä varoja 7,2 miljardia euroa.
Tilanteen outoutta lisää, että toinen Suomen kahdesta luottoluokittajasta, Dun & Bradstreet (D&B) määrittelee Nokian luottokelpoisuuden luokkaan C, "Luotonantoa ei puolleta". D&B pudotti Nokian AA-luokituksen C -luokkaan 8. lokakuuta ja vahvisti C-luokituksen uudelleen keskiviikkona. Jo ennen luokituksen pudotusta D&B suositteli Nokian luottolimiitiksi vaivaiset 17 000 euroa.
Kauppalehdessä painettu protestilista on yritysten käyttämä perintäkeino, jonka teho perustuu yrityksen maksuhäiriön julkistamiseen tai sen uhkaan.