Sarasvuo johtaa paremmin kuin muut

30.10.2008 16:26 Uuden mainetutkimuksen mukaan Jari Sarasvuon johtamistaidot ovat paremmat kuin Koneen Alahuhdan tai Sammon Wahlroosin. Muissa taidoissa Sarasvuolla on tutkimuksen mukaan vielä petrattavaa.
Viestintätoimisto Pohjoisrannan ja Arvopaperi-lehden tutkimuksessa sijoittajat rankkasivat pörssiyhtiöiden ykkösjohtajat maineen perustella.
Paras maine on Koneen Matti Alahuhdalla, kakkossijalle nousi Metson Jorma Ranta ja kolmanneksi Nokian Renkaiden Kim Gran.
Pohjoisrannan tutkimus jakaa johtamisen kolmeen osa-alueeseen: johtamistaitoon, johtamisen eettisyyteen ja strategiseen osaamiseen. Kärkisijoille päästäkseen johtajan täytyy pärjätä kaikilla osa-alueilla.
Johtamistaidon ykkönen on sjoittajien mielestä Trainers' Housen Jari Sarasvuo. Johtaja Sarasvuo jättää taakseen Sammon Björn Wahlroosin ja Koneen Alahuhdan.
Sarasvuo ei pääse muilla osa-alueilla neljän parhaan joukkoon. Hänen eettisyyspisteensä ovat tutkimuksen mukaan kuudenneksi huonoimmat. Sarasvuon kokonaissijoitus listalla 15. Se on listan korkein sijoitus ensikertalaiselle.
Maine-etu
menee hukkaan
Eettisyyden esimerkki on sijoittajista Metson Jorma Eloranta, kakkosena on Koneen Matti Alahuhta. Paras strategisti on Sammon Wahlroos.
Pohjoisrannan tutkimusjohtaja Tatu Kauppila harmittelee, että suomalaiset yritysjohtajat harvoin käyttävät hyödykseen maine-etua. Nyt hyvämaineisten yritysten johtajat ovat sijoittajille varsin vieraita.
– Suomalaisten johtajien tulisi herätä siihen, että heidän näkymisensä vaikuttaa suoraan yrityksen maineeseen, Kauppila kommentoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritys suojelee Verizonia haavoittuvuuksilta
09.02.2007 Codenomicon Oy ja Verizon Communications, USA:n merkittävä laajakaista- ja langattomien viestintätuotteiden jakelija, kertoivat tänään yhteistyöstään. Codenomicon Defensics -tuoteperheen tietoturvatestausratkaisuja tullaan käyttämään Verizonin tuotteiden laadun ja toimivuuden varmistamiseen.
Kolme vuotta sitten
Conficker-mato pysäytti Ranskan ilmavoimien hävittäjät
09.02.2009 Ranskan laivaston järjestelmään päässyt Conficker-verkkomato piti hävittäjäkoneet maassa ja sai sotilaat turvautumaan puhelimeen ja fakseihin.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













Kommentit (7)
Johtamisen osaamisesta tai muista kysytyistä asioista vastaaminen jäi mutu-tuntumalle, kas kun yksikään ei ole ollut esimiehenä tai antanut julkisuudessa minkäälaista kuvaa johtamisen taidoistaan.
Sikäli Sarasvuon tulosta voi pitää odotettuna, koska on lähes ainoa, jonka johtamisen tyylistä ja maineesta suuri osa (vastanneistakin olettaisin) tietää edes jotain. Muut johtajat kun mieluummin pitävät vakan alla osaamistaan.
Tulos osoittanee samalla kyseisen "tutkimuksen" arvon.
Vastaajat ovat otos Arvopaperi Onlineen rekisteröityneille käyttäjille sekä osalle Tietoviikko-lehden uutiskirjeen tilaajista, yhteensä vastasi 1 580 henkilöä. Vastaajat ovat pääosin yksityissijoittajia. Suurin osa hoitaa salkkunsa kokonaan tai osittain itse". Eli siis pääosin sijoittajia ja muutama satunnainen muu henkilö. Eli kysymys onkin siis vain pienen sijoittajaryhmän näkemyksestä, ja väittäisin valinnasta että ovat pääosin piensijoittajia joilla lienee omaakin intressiä vastauksissaan. Eli kukapa heistä tietää miten yksikään näistä henkilöistä johtaa yritystään? Lehtiartikkelit? Roadshowt? Osavuosikatsaukset? Miksi ei kysytä muiden yhtiöiden johtajilta, hallituksilta, henkilökunnalta jne? Hoh hoijaa...
Sarasvuo on noista mannekiineista ainoa joka yrittää toimia "huomiotalouden" mukaan ja saa siksi aina näkyvyyttä koska uskoo sen tuovan arvoa omalle omistukselle, muuthan pyrkivät tuomaan arvoa omistajilleen ja mieluummin toimimaan julkisuuden näkymättömissä muulloin kuin tarpeen - tietenkin. Siinä kun muut tekevät oikeaa työtään, Sarasvuo on mielestäni ammatillisesti osaava mutta henkilönä epätasapainoinen supernarsisti ja valtava riski yhtiölleen, sen hallitukselle ja omistajille.