Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö seuraa Nortelin tiellä

NSN irtisanoo 750 Suomessa

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

11.11.2008 12:59 (päivitetty 13:04) Verkkolaitevalmistaja Nokia Siemens Networks kertoi vähentävänsä 1820 työpaikkaa, enimmäkseen Suomessa ja Saksassa.

Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks seuraa kilpailijansa Nortelin viitoittamalla leikkausten tiellä.

NSN ilmoitti tiistaina irtisanomisista. Suomessa yhtiö irtisanoo enintään 750 henkeä.

NSN aikoo lopettaa Espoon radioverkko- ja keskusjärjestelmätuotteita valmistavan tehtaan vaiheittain kevään ja kesän 2009 aikana. Sen myötä häviää 350 työpaikkaa.

Lisäksi NSN keskittää tiettyjä toimintoja tutkimus-, teknologia ja järjestelmäalustat -yksikössä, operaattoripalveluissa sekä asiakas- ja markkinointitoiminnoissa. Näistä aiheutuu noin 400 hengen vähennystarve.

NSN suunnittelee myös Jyväskylän ja Turun toimipisteiden sulkemista. Työntekijöille pyritään tarjoamaan mahdollisuus siirtyä muihin toimipaikkoihin.

Yt-neuvottelut käynnistyvät 24. marraskuuta.

– Nokian ja Siemensin toimintoja yhteen laitettaessa päädyttiin siihen, että tehtaita on yksinkertaisesti liikaa, viestintäpäällikkö Anne Mård sanoi uutistoimisto Startelille.

– Fuusion yhteydessä tuotanto täytyy rakentaa siten, että on olemassa tehdas- ja logistiikkaverkko, jossa jokaisella yksiköllä on omat selkeät tehtävänsä. Myös sijoittuminen optimaalisesti markkinoiden lähelle on tärkeää. Espoon yhteydessä on mietitty kaikki vaihtoehdot, mutta Espoon jatkaminen erikoistuotteiden valmistajana ei ollut mahdollista, koska se ei ollut yksikkönä riittävän suuri.

Vähennyksiä
myös Saksassa

Saksassa NSN aikoo sulkea 500 henkeä työllistävän toimipisteensä Münchenissä. Yhtiö suunnittelee myös myyvänsä 500 henkeä työllistävän Durachin tuotantolaitoksen tehtaan johdolle.

Suomen ja Saksan lisäksi NSN vähentää noin 50 henkilöä Egyptissä ja noin 20 henkilöä Yhdysvalloissa ensi vuoden aikana.

Nokian ja Siemensin yhteisyritys ilmoitti fuusioituessaan vuonna 2006, että se tulisi vähentämään työvoimastaan 10–15 prosenttia.

Kesällä 2007 luku tarkentui 9 000 henkeen. Tähän mennessä yhtiö on leikannut noin 6 000 työpaikkaa.

NSN:n palkkalistoilla oli syyskuun lopussa noin 60 000 työntekijä. Vähennysten jälkeen yhtiöllä olisi Suomessa töissä noin 7 000 työntekijää.

ArkistoBeresford-Wylie: NSN seuraa tiukasti taloustilannetta 11.11.2008
Arkisto"Suomesta tulee NSN:lle pelkkä tuotantoghetto" 11.11.2008
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (18)

Huono 0
Lama tunkee sisään ovista ja ikkunoista ja kohta työttömyysprosenttikin menee yli kymmenen.
Missäköhän ammateissa on nyt niin kova työvoiman tarve että poliitikoilla on kova tarve lisätä (työperäistä) maahanmuuttoa.
Hannes
Huono 1
Niinpä niin. Itse sain juuri työpaikan Barclays Bankistä. Täältä Singaporesta. Kertoivat että yksi syy Singaporen valintaan pankin softatuki- ja development- keskukseksi on että tämä on lähellä Intiaa jossa valmistuu vuodessa enemmän IT-alalle kuin missään toisessa maassa. Vaikea sitä määrää olisi varmaan minkään muun maan yrittää ylittääkkään, ottaen huomioon Intian asukasluku...
NSN=No Such Number
Huono 5
Hah...ei tällä ole mitään tekemistä laman kanssa !!
wia
Huono 2
Ei niin, vähennykset olivat jo tiedossa aikoja sitten ja varmaan Espoon tehtaankin lopettaminen on ollut liipasimella. Työntekijöitä on vaan pidetty "pimennossa", ovat vain odottaneet uutta iskua. Työelämä ei ole reilua, ahneus on voittanut. Nokiakin on luisunut halpahallimeininkiin.
Vihastunut
Huono 3
"NSN irtisanoo 750 Suomessa"

Ja uutinen tämä on kenelle?

Se sitä vastoin olisi uutinen jos NSN ei höyläisi porukkaa pihalle. Normaalia verkkopuolen businesta nuo lähes vuosittain tulevat YT:t. 90-luku jolloin verkoilla meni hyvin on jo kovin kaukana.
uutisia lukeva
Huono 4
Ja koko tämä "lama" on median aiheuttama. Eikä tuo nyt todellakaan lamasta johdu.
Realisti
Huono 4
Niinpä niin. Itse sain juuri työpaikan Barclays Bankistä. Täältä Singaporesta. Kertoivat että yksi syy Singaporen valintaan pankin softatuki- ja development- keskukseksi on että tämä on lähellä Intiaa jossa valmistuu vuodessa enemmän IT-alalle kuin missään toisessa maassa. Vaikea sitä määrää olisi varmaan minkään muun maan yrittää ylittääkkään, ottaen huomioon Intian asukasluku...

Tosin hieman on eroa noissa Intian valmistuneissa ja esim. Suomen valmistuneissa. Suomessa on ensin pohjilla 12v yleissivistäviä opintoja ja sen jälkeen varsinainen ammatillinen koulutus. Mutta jos kyse on koodauksesta niin sehän on helppoa hommaa ja sitä kyllä tekee vaikka takana ei olisi kuin 2v ohjelmointikurssi. Ei sitä peruskodausta kannata kyllä kalliilla teetättääkkään joten ihan järkevää tuotannon siirtoa. Innovointi onkin sitten eri asia ja sitä voisi kannattaa tehdä Suomessa.
Analyysi

Ollaanko me täällä nyt niin paljon viisampia? Osataan nyt sitten innovoida? Ollaan luettu monta vuotta kieliä, äidinkieltä, taideaineita ja luonnontieteitä. Mutta kun aletaan paiskimaan töitä niin olikos tuosta kaikesta hyötyä suhteessa siihen käytettyyn rahaan ja aikaan?

No oli. Jos et tiedä miksi, niin onnea loppuelämällesi!
anton
Huono 1
Suomeen ei jää kohta enään mitään tehdastuotantoa, kun kaikki siirtyy aasiaan.
JP
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.

Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.