Enfo lähettää 21 "Uudelleensijoitusväylään"
24.11.2008 16:35 Enfo lyö Järjestelmä- ja Infrapalvelunsa yhteen vuodenvaihteessa, minkä myötä työtehtäviä lakkautetaan. 21 henkeä siirretään Enfon Uudelleensijoitusväylään.
Enfo pyrkii parantamaan sisäistä tehokkuuttaan ja valmistautumaan "markkinoiden mahdollisiin muutoksiin" uuden toimintamallinsa avulla. Tammikuun alusta lukien Järjestelmä- ja Infrapalvelut kuuluvat yhteen Tietotekniikkapalvelut-yksikköön.
- Enfon on oltava nopea ja joustava, kun kilpailu kiristyy it-palvelumarkkinoilla, vahvistettava ydinosaamisalueitaan ja palveltava asiakkaitaan entistä paremmin, Enfon tietotekniikkapalvelujen johtaja Osmo Wilska perustelee.
Luottamushenkilöt puoltavat väylää
Henkilöstövaikutuksista on keskusteltu yhdessä Enfon henkilöstön edustajien kanssa päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa. Enfo on perustanut henkilöstölleen Uudelleensijoitusväylän, jonka toiminnan lähtökohtana on pyrkiä löytämään jokaiselle henkilölle uusi tehtävä ja parantaa siten sisäistä tehokkuutta.
- Olemme toimineet tiiviissä yhteistyössä yhtiön edustajien kanssa Uudelleensijoitusväylän suunnittelussa. Tuemme mallia täysin: se antaa henkilöstölle enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia muutostilanteessa, Enfon luottamushenkilöt Jari Savolainen ja Virpi Kekarainen toteavat tiedotteessa.
Uudelleensijoittumisväylään on siirtymässä liukuvasti uuden toimintamallin myötä yhteensä 21 henkilöä. Enfon mukaan sen liiketoiminta-alueilla on avoinna enemmän sisäisesti avautuvia tehtäviä kuin mitä päättyviä työtehtäviä on. Avoimia tehtäviä tarjotaan ensisijaisesti Uudelleensijoitusväylään siirtyville työntekijöille.
Muualla hyviä kokemuksia
Uudelleensijoittumisväylässä olevalle henkilöstölle pyritään tarjoamaan vakituisten ja määräaikaisten tehtävien lisäksi vaihtoehtoina tutustumisjaksoja, valmennusta ja muita ajankohtaisia koulutuksia.
Enfo katsoi lokakuussa, että "vastaavista muutostilanteiden uudelleensijoittumismalleista on olemassa erittäin hyviä kokemuksia eri yhtiöistä Suomessa". Enfon malli tuo mieleen esimerkiksi TeliaSoneran Osaajakeskuksen.
Enfon kahdella liiketoiminta-alueella Tietotekniikkapalveluissa ja Tiedonvälityspalveluissa työskentelee Suomessa yli 430 henkilöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (2)
YT-lain kiertomenettely
Enää kiinnostaa tietää, mikä on osaajak.. uudelleensijoitusväylän max-läpäisyaika ja lähtöpaketin bruttohinta eur?