Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Katsoivat Obaman liittymätietoja

Verizonin vakoojille kenkää

Kuva: Matias Mäki

24.11.2008 10:36 Pelkkä hyllytys ei pomojen mielestä riittänyt rangaistukseksi Verizon Wirelessin työntekijöille, jotka olivat vakoilleet Barack Obaman matkapuhelinliittymän tietoja.

Viime viikolla kävi ilmi, että jotkut operaattorin työntekijät olivat katselleet tietoja Yhdysvaltain tulevan presidentin vanhasta kännykkäliittymästä.

Aluksi kerrottiin, että kyseiset työntekijät olisi hyllytetty tehtävistään. CNN kuitenkin kirjoitti perjantaina, että urkkijoille on annettu lähtöpassit. Nimetön lähde ei sanonut, kuinka monelle näytettiin ovea.

- Asia on nyt puolestamme loppuun käsitelty, lähde kommentoi. Hänen mukaansa potkitut oli palkattu huolehtimaan asiakkaista, eikä valtuuksiin lukeutunut asiakastietojen tarkastelu omin päin.

Center for Democracy and Technologyssa epäillään, että työntekijät kykenivät luultavasti katselemaan puhelujen päivämääriä ja kellonaikoja, sekä soittojen pituuksia ja käytettyjä puhelinnumeroja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.