Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mutta vakinaisia työntekijöitä halutaan nihkeämmin

Keikkatöitä riittää it-osaajille

- Elämme ristiriitaisia aikoja, Elina Liehu sanoo.

2.12.2008 11:53 Talouden taantuma kasvattaa ulkopuolisten it-osaajien kysyntää, vaikka aikaisemmin suomalaiset it-osaajat ovat suhtautuneet arviolta epäilevästi tällaiseen keikkatyöskentelyyn.

It-osaajien välittäjä eWork tekee myyntityötä itsenäisten asiantuntijayrittäjien puolesta ja korostaa, että asiantuntijoiden kannattaa nyt panostaa oman markkina-arvonsa kasvattamiseen.

Kokeneille ja osaaville it-alan asiantuntijoille tämänhetkinen markkinatilanne on yhtiön mukaan positiivinen. Heille on tarjolla paljon töitä, joiden joukosta he voivat itse valita mielenkiintoisimmat projektit. He voivat määritellä itse oman työtahtinsa ottamalla projekteja vastaan silloin, kun heille sopii.

Mutta asiantuntijayrittäjyys on vielä varsin nuorta tällä alalla Suomessa, katsoo eWorkin toimitusjohtaja Elina Liehu. Eri tilaajayrityksille työskenteleminen ja projektista toiseen hyppiminen on ainakin aikaisemmin arveluttanut suomalaisia it-osaajia paljon. Asiantuntijayrittäjien määrä on selvästi pienempi Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

- Mutta viime vuosina asiantuntijayrittäjyys on ollut selvästi kasvussa, Liehu arvioi ja uskoo eWorkin muuttaneen tilannetta rantauduttuaan Suomeen 2004.

- Itsenäistä yrittäjyyttä miettivien suurin kysymys on ehkä ollut "kuka minua myy".

Hanke- ja projektijohtoon
kaivataan väkeä

EWorkin mukaan taantuma ja it-osaajapula kasvattavat ulkopuolisten asiantuntijoiden kysyntää. Yritykset tarvitsevat osaajia, mutta uusien työntekijöiden palkkaamista arkaillaan. Osaajien ja resurssien välittäjänä toimivan eWorkin mukaan Suomessa on nykyään jo tuhansia itsenäisiä it-asiantuntijoita.

Yhtiön tekemän pohjoismaisen selvityksen mukaan it-osaajien saatavuus on muodostunut vastaajien yrityksissä ongelmaksi peräti 80,9 prosentin mielestä. It-asiantuntijoiden tarjonta vastaa kysyntään huonosti tai erittäin huonosti 36,7 prosentin mielestä.

Eniten kysyntää olisi hankejohtajille sekä projektipäälliköille. Yrityksiin tarvitaan myös lisää ohjelmisto- ja järjestelmäarkkitehtejä.

Tutkimukseen haastateltiin yli viisisataa it-toimialan edustajaa Pohjoismaissa syksyllä.

- Elämme ristiriitaisia aikoja, sillä osaajapula on edelleen monissa yrityksissä totisinta totta. Samaan aikaan kuitenkin taantuma painaa päälle ja uusien työntekijöiden palkkaamista epäröidään ja toisaalla ihmisiä laitetaan jopa pihalle. Tämän myötä osaajapula monissa yrityksissä vain pahenee. Tilannetta voidaan kuitenkin helpottaa käyttämällä ulkopuolisia asiantuntijoita projekteissa, toimitusjohtaja Liehu kiteyttää.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Keikka työ on pepusta.
Vakkari työ pitää leivässä
Huono 0
The Lama

Ensimmäisenä lähtee vuokratyövoima seuraavaksi konsultit ja ulkopuoliset asiantuntijat tämän jälkeen supistetaan omaa henkilöstöä tämän jälkeen voi tulla konkurssi.
Darwin
Huono 2
Suomessa oikea keikkatyöläisyys (eri asia kuin pätkätyöläisyys tai vuokratyövoimaisuus) ei ole päässyt oikein ansaitsemaansa vauhtiin. Pari kaveria puskee Länsi-Euroopassa sairaasti töitä, mutta on sitten liksakin sen mukainen. Mitään muka-kaiken-tietäviä konsultteja he eivät ole, vaan tekevät ihan oikeita IT-töitä. Kelpaisi toki mullekin =)
kuma
Huono 0
mie oon tehny koko ikäni keikkatöitä!
valde
Huono 0
kaikki vaan ulkoiseksi, saavat sitten vielä vähemmät vielä isommat bonukset. Miettikää oikeasti ihmiset, ketkä ne bonukset ansaitsee...
ulkoistuksen ulkoistajien ulkoistaja
Huono 0
Niin. Laitetaan siis portukkaa pihalle tuotannollis-taloudellisin perustein ja samalla palkataan keikkalaisia. Tämähän on ollut arkipäivää lähes millä tahansa muulla alalla jo pitkään, ja nyt tulossa myös it-alalle.
phuck off
Huono 1
Nokia ainakin juuri ilmoitti vähentävänsä ulkoista työvoimaansa - ja palkkaanvansa tilalle omaa porukkaa.
ext-konsultti
Huono 1
Vähän on samalta vaikuttanut omien havaintojen pohjalta. Tuntuu että Suomeenkin on hitaasti vakiintumassa todella kovien IT-osaajien joukko jotka tekevät pelkästään keikkatöitä oman osakeyhtiönsä kautta. Yleisinä syinä on vapaus valita omat työt, tulojen määrätytyminen sen mukaan paljonko tekee ja pidemmän päälle käytännössä tasaveroprosentti. Homma sopii vain ahkeralle ja pätevälle tekijälle jota ei pelota riski siitä onko huomenna töitä. Aina niitä duuneja on jos hoitaa hommansa hyvin.
Samoja havaintoja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.