Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Greg Papadopoulos suostutteli jäämään

Monty Widenius antaa Sunille vielä mahdollisuuden

Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä

3.12.2008 16:40 Tietokantayhtiö MySQL:n perustajiin lukeutuva suomalainen Michael "Monty" Widenius kertoo It-viikolle tehneensä viimein päätöksen jatkostaan Sunilla. Hän jää.

- Vielä eilen en nähnyt mahdollisuutta jatkaa Sunilla, mutta tänään näen, Michael Widenius kiteyttää puhelinhaastattelussa.

Papadopoulos vetosi

- Olen ollut vähän pettynyt Suniin. He tietävät kyllä open sourcesta nykyään enemmän kuin MySQL, mutta he ovat antaneet kehityksen lipsua väärälle tielle, eivätkä ole tehneet mitään, Widenius arvioi.

Sun hankki MySQL:n vuoden alussa, mutta yhteiselo ei ole ollut helppoa. Wideniusta on ärsyttänyt muun muassa avoimen koodin MySQL-ohjelmiston pelätty ajautuminen kohti suljettua koodia.

Viimeinen tikki oli olla uuden MySQL 5.1-version julkaisu, jota hän pitää virheenä. Wideniuksella on ollut eripuraisuutta Sunin tietokantaryhmän johtajan Mårten Mickosin kanssa, joka on kylläkin aikaisemmin vähätellyt oletettua riitaa.

Kyse on Wideniuksen mukaan pitkälti ideologisista eroista: vaakakupissa ovat open source -kulttuuri ja toisaalta pörssiyrityksen rahaa painottava mentaliteetti.

Mutta vaadittiin Sunin teknologiapäällikkö Greg Papadopoulosin väliintulo, jotta Widenius päätti antaa Sunille vielä mahdollisuuden. Papadopoulos lupasi Wideniukselle, että seuraavan kuuden viikon aikana tilanne paranee muun muassa MySQL:n avoimuuden suhteen.

- Hän sanoi, että "odota kuusi viikkoa ennen kuin teet päätöksen", Widenius kertoo.

- En oleta, että asiat korjaantuvat täysin kuudessa viikossa, mutta uskon, että meillä on silloin paljon parempi näkemys siitä, mihin olemme menossa. Varsinkin toimivan kehittäjäyhteisön osalta. Minulle on tärkeää, että MySQL:ää kehitetään paremmalla tavalla kuin nyt.

Suorasanaisuus selviö Wideniukselle

Michael Widenius toimii nykyään Papadopoulosin alaisuudessa pari pykälää alempana.

Suorasanaisuuttaan MySQL 5.1:n julkaisun kohdalla hän selittää sillä, että niin on pakko toimia. Se on tehnyt MySQL:stä suositun, hän katsoo.

- Silloin ihmiset tietävät, minkä takia mikäkin asia tapahtuu.

- En tiedä, olenko polttanut siltoja puheillani, sillä silloin olisin tehnyt niin jo kymmenen vuotta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
onkohan yksikään näistä GPL softillaan scorettaneista jakanut rahojaan tasapuolisesti jokaisen ohjelmaansa koodenneen ja ideoineen kesken?

hintä voitaisiin vaikka määritellä per kirjain?

veikkaan että jokainen "avoimmuuden" ylipappi on pistänyt rahat fikkaan ja juossut ferrari kauppaan naureskellen nörttien typeryydelle.
lollero
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.