Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työt loppuvat 164 henkilöltä

Enics lähtee Varkaudesta

Varkauden laitos.
Kuva: Enics

4.12.2008 15:00 Sveitsissä pääkonttoriaan pitävä elektroniikkayritys Enics lopettaa Varkauden tehtaansa yt-neuvottelujen päätteeksi.

Teollisuus- ja lääkelaite-elektroniikkaan keskittynyt Enics kertoo siirtävänsä Varkauden yksikön toiminnot muille tehtailleen Suomessa ja ulkomailla vuoden 2009 aikana.

Suomessa toiminnot ottaa vastaan Lohjan tehdas, jonne ollaan oltu palkkaamassa lisää väkeä.

Työt Varkaudessa päättyvät 164 henkilöltä, joista 141 on työntekijöitä ja 23 toimihenkilöitä sekä ylempiä toimihenkilöitä. Vähennykset toteutetaan portaittain ensi vuoden aikana.

Enics työllistää Suomessa noin viisisataa henkilöä. Suomen toimipisteet sijaitsevat Lohjalla, Vaasassa ja Varkaudessa. Enicsillä on toimintaa myös Kiinassa, Ruotsissa, Slovakiassa, Sveitsissä sekä Virossa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Tuli vielä alkuvuodesta oltua töissä tuolla Varkauden tehtaalla, ja merkit olivat ilmassa jo silloin. Vuodenvaihteen jälkeen alettiin saamaan slovakialaisia työntekijöitä aina parin viikon pätkissä. Samoin kiinalaisia ravasi tehtaalla välillä.
Jo siinä vaiheessa oli itsestään selvää, että lähtö on edessä ennemmin tai myöhemmin. (Kiva nähdä miten tilauskannan käy, mikäli tuotantoa siirretään paljonkin Slovakiaan. Noin neljännes työajasta meni kielitaidottomien slovakkien virheiden korjaamiseen...)
Arbeit Macht Frei
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.