Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mitä vapaampi työ, sitä harvemmin vapaana

Älä tapa itseäsi työllä

Kuva: Arijukka Turtiainen

4.12.2008 10:31 Joka neljäs työssäkäyvä kärsii stressin oireista. Vakava työuupumus vaivaa 2,5 prosenttia suomalaisista.

Varma keino uuvuttaa itsensä työllä on yli sataprosenttinen läsnäolo, kirjoittaa työelämän kehittämisen erikoislehti Telma uusimmassa numerossaan.

Stressiä on lisännyt se, että työntekijän pitäisi opetella koko ajan käyttämään uutta tekniikkaa ja muuttaman elämäntahtiaan. Reaktio- ja miettimisaika jää monissa asioissa olemattomiksi.

Vakavasta työuupumuksesta kärsii 2,5 prosenttia suomalaista. Jos mukaan lasketaan lievemmät oireet, stressistä kärsii neljännes työssäkäyvistä.

Työterveyslaitoksen erikoistutkija Kirsi Ahola näkee, että kun ihminen yrittää tehdä työnsä paremmin kuin on mahdollista, palautumiselle ei jää aikaa.

Ongelmia lisää myös nykyinen töiden organisointi. Ennen työnjohto käski ja työntekijät tekivät.


Nykyisin esimies sanoo, mitä pitäisi saada tehdyksi. Työntekijän on vastattava töiden suunnittelusta ja tekemisestä.

– Mitä vapaampi työ sinulla on, sitä harvemmin olet kokonaan vapaa, Ahola näkee.

Hänen mielestään on hyvä asia, että työhön voi vaikuttaa. Työn kanssa ei saisi kuitenkaan jäädä yksin.

Asiantuntijoiden mielestä työuupumukseen olisivat tarjolla ilmaiset lääkkeet: työn oikea mitoitus, tekijän arvostus ja säännöllinen palaute.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (6)

Huono 0
Sielläpä taas kotipsykoloogit miettineet, mitä työntekijä kaipaa ja tarvitsee sekä pitäisi toimia, hohhoijaa.

Mitä vapaampi työ ja siihen riittävä valta toteuttaa työn vastuuta ja vaatimuksia niin on aika leppoisaa. Siinä tapauksessa tietenkin, ettei ole valtaa työhönsä niin onkin sitten aika turha sitä duunia tehdä.
blaah
Nykyisin esimies sanoo, mitä pitäisi saada tehdyksi. Työntekijän on vastattava töiden suunnittelusta ja tekemisestä.

Valitettavan usein oikeasta työntekemisestä tietämätön pomo myös valitsee sopimattomat työkalut... Esimerkki: piti tehdä laitteen osatietokanta (joka ikisine muttereineen, nippeleineen ja nappeleineen) kaikkien tietokantaohjelmien äidillä, Excelillä... "Koska muutkin esimiehet osaavat käyttää sitä." Seuraavaksi sitten tappelin kaksi viikkoa, että ostetaanko 35 euron Excel-raamattu tätä työtä varten, "koska saattaisin tehdä sen avulla tietokannasta sellaisen, etteivät pomot osaisi käyttää sitä".

Tai silkkaa realismin puutetta: kuten eräässä kotimaisessa teollisuuspesulassa, jossa tänä vuonna päätettiin uudet tuotantotavoitteet: yli 2 tonnia vaatetta (pestynä, lajiteltuna, viikattuna) per YKSI työntekijä yhdessä päivässä. Todellisuus huiteli jossain reilussa sadassa kilossa...

No, ainahan niitä esimerkkejä löytyy itse kultakin varmasti :)

Nuo ilmaiset lääkkeet, oivoi kun joku vain tajuaisi tarttua niihin... =)
kuma
Huono 1
...ja anteeksi ylimääräiset postaukset. "Virhe keskustelupyynnössä."
kuma
Huono 1
Kuten tavallista niin aiheesta unohdetaan kokonaan kuinka pieni ero on työuupumuksen ja vakavan työuupumuksen välillä ja kuinka se ei pysähdy siihen vaan ihminen romahtaa ennen sen diagnosointia.
Jepjep
Huono 4
Kyllä YT opettaa tekemään ahkerasti töitä. Henkivakuutus kannattaa olla olemassa perhettä varten.
IT-konsultti
Huono 0
Sielläpä taas kotipsykoloogit miettineet, mitä työntekijä kaipaa ja tarvitsee sekä pitäisi toimia, hohhoijaa.
Ei mitään hohhoijaa - lääkkeet ovat helpot, eikä tarvita edes Guru Suulasvuota kertomaan, mitä tehdä.
Mutt ehkä nuo lääkkeet ovat liian helppoja, jotta päättäjät niihin uskoisivat.
antti
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.