Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jatkaa Blykin tukemista

Marko Ahtisaaresta toimitusjohtaja Dopplriin

Marko Ahtisaari ehti työskennellä myös Nokian palveluksessa.

9.12.2008 13:54 Blykin brändipomo lähti matkailusivuston toimitusjohtajaksi.

Matkustamisen ympärillä toimiva suomalainen yhteisöpalvelu Dopplr vaihtaa toimitusjohtajaansa, yhtiö kertoo blogissaan.

Dopplrin perustaja Lisa Sounio siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Ensi vuonna toimitusjohtajaksi nousee yhtiön sijoittajiin kuulunut matkapuhelinoperaattori Blykin brändi- ja designjohtaja Marko Ahtisaari.

Tiedotteen mukaan Ahtisaari ei jättäydy kokonaan Blykin parista, vaan jatkaa yhtiön "laajentumisstrategiaa tukevassa roolissa".

– Haluan kiittää Lisaa hänen hienosta työstään Dopplrin lanseeraamisen yhteydessä, yhtiön hallituksen jäsen Saul Klein sanoo.

Presidentti Martti Ahtisaaren poika Marko Ahtisaari on varsin tunnettu hahmo kotimaisella it-alalla.

Ahtisaari oli muun muassa perustamassa vuosituhannen vaihteessa Aula-verkosta.

Vapaamuotoisen verkoston toimintaan osallistuivat esimerkiksi mikrobloggausalusta Jaikun perustaja Jyri Engeström ja IRC-Gallerian entinen toimitusjohtaja Taneli Tikka.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Mielenkiintoista; aviovaimo sivuun ja aviomies tilalle... Hauska nähdä, kuinka yhteistyö sujuu.
Mari
Huono 4
niin että perheyhtiö...

Marahan voisi vaikka tähän hyväntekeväisyyteen uhrata leijonan osan voitosta.
justjoo
Huono 1
Mielenkiintoista; aviovaimo sivuun ja aviomies tilalle... Hauska nähdä, kuinka yhteistyö sujuu.

Ei hallituksen puheenjohtajaksi taida olla ihan sama asia kuin sivuun ja tilalle.

Sukulaissuhteesta voi olla montaa mieltä tällaisessa. Pisteet kuitenkin siitä, että ollaan vaiheessa jossa perustaja ymmärtää siirtyä eteenpäin ja luovuttaa paikkans operatiivisessa johdossa. Firman omistaja/perustaja kun ei todellakaan ole välttämättä paras toimitusjohtaja firman elinkaaren jokaisen vaiheeseen.
Salakka
Huono 5
Perustamassa jopa Aula-verkoston...

Minkä?

Kuka?

Presidentti Martti Ahtisaaren poika Marko Ahtisaari on varsin tunnettu hahmo kotimaisella it-alalla.

Ai Martti Ahtisaaren poika... kuka?
Jepjep
Huono 1
Vieläköhän Marko soittaa bassoa. Ainakin isänsä kehui aikoinaan presidenttinä ollessaan Markoa hyväksi basistiksi. Nyt taitaa Markokin saarnata ikään kuin olisi Bill tai Steve.

Nokiallakin Marko on ollut töissä, mutta mihin jäivät saavutukset firmassa onkin vaan kysymysmerkki.
Minne käy tuulen ilmassa tie
Huono 1
Aulan ytimessä oli monia muita, Markoa ja Jyriä enemmän aikaasaaneita ja edelleen monessa muussa vahvasti vaikuttavia henkilöitä. Näinä taantuman aikoina toivoisi että etusivut huomaisivat enemmän todellisia ilmiöitä ja tekijöitä. Dopplr ja Jaiku ovat vain huomionkipeitä julkkiksia internetin etusivuilla. Omasta liikkumisestaan julkisesti kertominen ei tee tästä maailmasta parempaa tai kertojista mielenkiintoisempia vaan päinvastoin.
Uusi trendi: oikeat asiat ovat kiinnostavia
Huono 2
Aulan ytimessä oli monia muita, Markoa ja Jyriä enemmän aikaasaaneita ja edelleen monessa muussa vahvasti vaikuttavia henkilöitä. Näinä taantuman aikoina toivoisi että etusivut huomaisivat enemmän todellisia ilmiöitä ja tekijöitä. Dopplr ja Jaiku ovat vain huomionkipeitä julkkiksia internetin etusivuilla. Omasta liikkumisestaan julkisesti kertominen ei tee tästä maailmasta parempaa tai kertojista mielenkiintoisempia vaan päinvastoin.

Hoh hoijaa. Tämän kommentin saama palautemäärä kertonee varmaan itse sen todellisen kiinnostuksen tasosta.
Provosoisikohan AJAX-Antero tarpeeksi?
Huono 0
Suurin UUTINEN tässä on se että Blyck menettää jälleen yhden avaintekijöistään. Uskon, että huolimatta kuukaudentakaisesta pääomapurskeestaan yhtiölle käy huonosti ennen kevättä. Realitalouden jyllätessä kuplat puhkeavat.
Kupla puhkeaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.