Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kestävä kehitys strategiaksi

Panasonic sitoi päästöjen vähentämisen johtajien palkkioihin

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

16.12.2008 07:01 Panasonic alkaa käyttää päästöjen vähentämistä johtajuuden laadun mittarina ja vähentää palkkioita, mikäli tavoitteita ei saavuteta.

Panasonicin uusi ”ympäristömittausjärjestelmä” tulee käyttöön yhtiön 297 toimipaikassa. Hiilidioksidipäästöistä tulee eräs merkittävä tekijä, kun toimipaikkojen hallinnon menestystä arvioidaan. Muita arvostelumittareita ovat esimerkiksi tavanomaiset myynti ja kustannukset.

Panasonic aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään 300 000 tonnilla 3,68 miljoonaan tonniin kevääseen 2010 mennessä.

Johtaja Akira Nakamuran mukaan tavoite on vielä selvästi alhaisemmalla tasolla. - Tarkoitus on puolittaa päästöt vuoteen 2050 mennessä, hän totesi AP:lle.

- Aiomme lisätä kestävä kehitys -termin johtajuusstrategiaamme, hän totesi.

Vaikka ympäristötietoisuus lisääntyy yritysmaailmassa, on kuitenkin harvinaista liittää johtajien palkkioita päästöihin. Panasonic ei kertonut, paljonko päästöt vaikuttavat palkkioihin. Samassa yhteydessä yhtiö kertoi myös lisäävänsä työntekijöiden tulospalkkausta.

Panasonic asentaa kaikille tehtailleen päästömittarit ensi maaliskuuhun mennessä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Taisi johtoportaan toimistotiloissa eloperaisten paastojen hajuhaitat nousta niin suuriksi, etta jotakin oli tehtava...

Hyva aloite kaikenkaikkiaan. Seuraava elektroniikkaostokseni taitaa olla tasta lahtien Panasonic.
Heke
Huono 0
saisi suuri suomalainenkin, eli Nokia tehdä saman.
Huono 1
Täähän on hyvä. Toivottavasti muidenkin firmojen omistajat hoksaa että operatiivisen johdon palkkioita voidaan leikata mitä psykedeelisimmillä tekosyillä.
Box
Huono 0
Fortumille vastaava systeemi käyttöön! Aina kun sähkön hinta nousee jostain älyttömästä "syystä" otetaan kulut johtajien tilipussista eikä asiakkaiden lompakosta.
wupii
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.