Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös lomautuksia tulossa

Elektrobit leikkaa 57 työpaikkaa

17.12.2008 09:13 Elektrobit Oyj ilmoitti tänään keskiviikkona vähentävänsä henkilöstöään 57 hengellä. Lisäksi yhtiö säästää kuluja lomautuksilla, joiden kesto on enintään kuusi viikkoa.

Elektrobit supistaa wireless-liiketoiminnassa työskentelevän henkilöstön määrää Suomessa. Tänään päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena lakkautetaan 57 tehtävää.

Vähennykset kohdistuvat EB:n Espoon, Oulun, Oulunsalon ja Tampereen toimipisteisiin. Irtisanottavien määrä pieneni alun perin ilmoitetusta 80 henkilön vähennystavoitteesta pääasiassa siksi, että Wireless Communciation Tools -liiketominnan Suomen henkilöstöä on päätetty lomauttaa vuoden 2009 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana enintään kuudeksi viikoksi.
 
Toimitusjohtaja Pertti Korhosen lähettämässä tiedotteessa sanotaan, että henkilöstön vähentäminen wireless-liiketoiminnasta on osa EB:n toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi ja kustannusrakenteen sopeuttamiseksi.

Yrityksen tavoitteena on saavuttaa kaikkiaan 40 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt vuoden 2008 alkupuoliskoon verrattuna. EB on aiemmin ilmoittanut vähentävänsä henkilöstöä globaalisti 170 henkilöllä vuoden 2009 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä.

ArkistoNäin yt-neuvottelee suomalainen it-ala 25.2.2009
Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Eiköhän todellinen syy irtisanottujen aiottua pienemmälle määrälle ole aina se, että pätevät osaajat lähtevät neuvottelujen alkaessa oma-aloitteisesti toisen yrityksen palvelukseen. Niinpä YT ei ikinä saavuta todellisia päämääriään: tarkoituksena on päästä "turhasta" porukasta eroon, mutta käytännössä paras A-ryhmä pääsee karkuun.
YT-JT
Huono 0
EB on siististi cool
EB way -> way to hell
Huono 0
keväällä sitten uusi kierros :)
EB nörtti
Huono 2
Tuntuu siltä että ainoa vaihtoehto nykyään on työvoiman vähentäminen. EB kykenee varmasti järjestämään kaikille työntekijöilleen tuottavaa työtä jos tahtoa riittää. Ei se että on lama, tarkoita sitä etteikö olisi työtä. Kyseessä on siis asenneongelma. Säälittävää!
Kosti Kansalainen
Huono 0
Viimeinen sammuttaa valot.

Ei ole tainnut Elektrobitin johtajakaksikko olla hommiensa tasalla, kun firma saatiin parissa vuodessa rapakuntoon.
OEM
Huono 0
EB on siististi cool

Hiukka enempi voisi vielä jiipegata...
Lasse
Huono 0
EB on siististi cool

Hiukka enempi voisi vielä jiipegata...

Uups! Sivulla olevaa firman logoa siis.
sama
Huono 0
Laittaisivat lapun luukulle, huonompaa firmaa ei pohjoiselta pallonpuoliskolta löydy...
eBitti
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

Tietokone auttaa irti tupakasta

28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.

.