Pinna kiristyy työpaikoilla

8.1.2009 08:50 Pelko työpaikan menetyksestä kiristää nyt ilmapiiriä monella työpaikalla: tiedon panttaaminen ja selkään puukotus lisääntyvät. Ihmiset yrittävät tehdä itsensä korvaamattomiksi puhumalla pahaa muista. Taantuma on aina koetinkivi työpaikkojen yhteisöllisyydelle.
Työpaikkojen ilmapiiri on nyt koetteilla. Työelämän asiantuntijoiden mukaan taantuma heikentää usein työpaikkojen yhteisöllisyyttä. Tampereen yliopiston prosessori, Docendumin toimitusjohtaja Marja-Liisa Manka kertoo, että ilmapiiri kiristyy etenkin yrityksissä, joissa on meneillään suuria muutoksia.
– Syntyy kilpailua, kun ei ole selkeästi tiedossa, kuka joutuu pois. Ihmisistä tulee aika helposti ilkeitä toisilleen ja jokainen joutuu ansaitsemaan paikkansa, hän sanoo.
Mankan mukaan vaikeina aikoina selän takana puhuminen ja tiedon panttaaminen yleistyvät.
Helsingin yliopiston professori ja dosentti Elisa Juholin kirjoitti joulun alla aiheesta Helsingin Sanomissa.
– Ihmiset ajattelevat, että jakaessaan tietonsa, ajatuksensa ja kokemuksensa muiden kanssa he menettävät jotain itsestään ja jopa heikentävät kilpailuasemaansa, Juholin arvioi Helsingin Sanomien Vierakynä-palstalla (HS 20.12.08).
Peemiconin yritys- ja yhteisökonsultti Tuulikki Petäjäniemi kertoo, että kireässä tilanteessa ei välttämättä myöskään välitetä korjata toisten virheitä, vaikka ne nähdään. Sen sijaan annetaan tehdä väärin ja puratetaan työt kahden–kolmen päivän päästä.
Vaikka näin työntekijä pyrkii tekemään itsensä korvaamattomaksi, tilanne kääntyy todennäköisesti sekä häntä itseään että muita vastaan.
– Kun laatu jää heikoksi, kannattavuus ja tuottavuus laskevat, Petäjäniemi huomauttaa.
Pelko oman työpaikan menetyksestä voi saada ihmiset toimimaan hyvinkin raadollisesti. Manka kertoo, että edellisen taantuman jälkeen eräs työterveyshoitaja oli ihmetellyt, että heille on yhtäkkiä ilmaantunut kauheasti juoppoja.
– Ihmiset olivat menneet kertomaan, että heidän työkaverinsa ovat olleet juovuksissa työpäivän aikana. Aikaisemmin tällaisia ilmiantoja ei ollut tullut koskaan.
Kilpailuhenkiset
työyhteisöt uhanalaisia
Marja-Liisa Manka arvioi, että itsekästä käytöstä voi ilmetä jokaisessa työyhteisössä alasta tai ammatista huolimatta.
Voitavassa ja Ambition Groupissa työskentelevä organisaatiokonsultti Harri Hirvihuhta sanoo, että epävarmuus nakertaa ilmapiiriä etenkin yrityksissä, joissa on kilpailuhenkinen yksin tekemisen kulttuuri.
– Näyttää siltä, että tällaisissa työyhteisöissä eristäydytään ja pedataan asemia ja mietitään, ketkä joutuvat lähtemään, sanoo Hirvihuhta.
Hänen mukaansa entiset ikävät kokemukset aktivoituvat helposti uudelleen. Eli jos firmassa on vastikään jouduttu vähentämään väkeä tai muuttamaan organisaatiota, väki voi tuskailla, että joko taas.
Petäjäniemen mielestä pahimmin työilmapiiri on koetteilla yrityksissä, joissa työn jatkuvuus on konkreettisesti uhattuna. Yleinen kireä taloustilanne ei välttämättä vielä riitä heikentämään yhteisöllisyyttä.
Rehellinen keskustelu
on tärkeää
Kriisi on haaste työpaikan johdolle. Asiantuntijoiden mukaan siitä selviytymisen kannalta on oleellista, että tilanteesta kerrotaan rehellisesti ja annetaan työntekijöille mahdollisuus purkaa tunteitaan ja mieltään.
Petäjäniemi sanoo, että virallisten yt-neuvotteluihin liittyvien tiedotustilaisuuksien lisäksi työpaikoilla pitää järjestää palavereja ja tilaisuuksia, joissa asioista voidaan keskustella työpaikka- ja työyhteisötasolla.
– Määrättömäksi ajaksi ei kannata jäädä urputuksen suohon, mutta jos ei yhtään saa purkaa mieltään, on vaikea lähteä miettimään, miten me yhdessä kohtaamme nämä muutokset ja pääsemme niistä eteenpäin, Petäjäniemi sanoo.
Manki toivoo, että väki pystyisi tukemaan toinen toistaan. Hän suosittelee ”olemme samassa veneessä” -ajattelua ja toivoo, että myös irtisanottuihinkin pidettäisiin yhteyttä eikä ketään jätettäisi yksin.
Työpaikan kriisi vaikuttaa usein terveyteen. Siitä syntyvä stressi lisää unettomuutta, masentuneisuutta ja alttiutta sairastua. Lamavuosien tutkimuksista selviää, että tämän vuoksi on olennaista, että tilanne voitaisiin ratkaista mahdollisimman nopeasti.
Manki muistuttaa, että irtisanomiset vaikuttavat niihinkin, joiden työt jatkuvat. Hän viittaa 1990-luvun laajojen saneerausten yhteydessä työpaikkansa säilyttäneiden keskuudessa tehtyyn laajaan tutkimukseen.
– Työpaikkansa säilyttäneiden keskuudessa sydänkuolleisuuden riski kaksinkertaistui. Tätä perusteltiin työmäärän kasvulla ja stressillä siitä, miksi minä saan jäädä, vaikka toinen joutuu lähtemään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua
28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (6)
Niin "samassa veneessä", jossa on liian paljon porukkaa ja joka uppoaa ellei osaa porukasta heitetä yli laidan hukkumaan itsekseen.
Selkeästi hukuta joku muu tai huku itse tilanne.
Ei ole muuta vaihtoehtoa olla hukkumatta kuin taistella ja "potkia muita päähän", yli laidan..
nyt ollaan huolissaan lamakauden työtaakasta ja stressistä.
no, jospa kohta oltais huolissaan siitä, ettei ole työtä eikä stressiä, josta työterveystutkijat voisivat olla huolissaan.