Elcoteq irtisanoo 5000

15.1.2009 14:13 (päivitetty 14:22) Elcoteq vähentää neljänneksen henkilöstöstään. Se sulkee Pietarin, Romanian ja Yhdysvaltain tuotantolaitokset.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq käynnistää alkuvuonna massiiviset toimet kannattavuuden varmistamiseksi.
Yhtiö aikoo vähentää noin 5 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä yhtiö työllistää noin 21 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.
Osana kannattavuusohjelmaa yhtiö sulkee Pietarin, Romanian Aradin ja Yhdysvaltain Richardsonin tuotantolaitokset.
Kiinassa Elcoteq yhdistä Schenzenin tehtaan Pekingin tuotantolaitokseen.
Yhtiö jatkaa valmistusta Viron, Unkarin, Meksikon, Brasilian, Kiinan ja Intian tuotantolaitoksilla.
Elcoteq tavoittelee kannattavuusohjelmalla 80–100 miljoonan euron vuosisäästöjä. Uudelleenjärjestelyt aiheuttavat kertaluonteisia kuluja noin 24 miljoonaa euroa, josta 15 miljoonaa euroa yhtiö kirjaa joulukuulle.
Yhtiö pitää ennallaan tammi–syyskuussa antamansa koko vuoden 2008 tulosennusteen lukuun ottamatta kertaluonteista kuluerää.
Joulukuussa Elcoteq aloitti yt-neuvottelut Suomessa. Vähennystarve oli 50 henkeä. Elcoteq työllistää Suomessa 180 työntekijää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (4)
Niinkö paljon? Ajattelin että vain pomot on jäljellä.
Tai, no, kohtahan niin on, mutta kuitenkin.
Henkilökohtaisesti sanoisin, että positiivistä, että yritys huomaa säästävänsä vähentämällä ulkoistussopimuksia.
Ei sillä oikeasti ole mitään tekemistä kotimaamme kanssa.