Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jättää viraston kokonaan

FCC:n Kevin Martin eroaa

16.1.2009 12:23 Yhdysvaltain presidentinvaihdos katkaisee FCC:n Kevin Martinin toimikauden.

Federal Communications Commissionin eli Yhdysvaltain viestintäviraston johtaja ja republikaani Kevin Martin kertoi erostaan virastonsa verkkosivuilla. Hän on vetänyt FCC:tä neljä vuotta ja ollut mukana toiminnassa vuosia pidempään.

Martinin ilmoitusta oli osattu odottaa sen jälkeen, kun demokraatti Barack Obama voitti presidentinvaalit. Mutta Martin olisi voinut halutessaan jatkaa komissaarina FCC:ssä vuoteen 2011 asti.

Kevin Martinin viimeinen työpäivä FCC:ssä on ensi tiistai, jolloin Obama nimitetään USA:n uudeksi presidentiksi. Sen jälkeen Martin siirtyy töihin ajatushautomo Aspen Instituteen Washingtoniin.

Johtaja kirjoitti eroilmoituksessaan, että hänen pyrkimyksenään FCC:ssä on ollut "sääntelyn vähentäminen huomioiden samalla tarkasti sen vaikutukset kuluttajiin". Martin sanoo uskovansa vankasti, että luja ja kilpailukykyinen markkina on sääntelyn sijasta viime kädessä paras keino tuoda valinnan, innovaation ja edullisuuden hedelmiä kuluttajille.

Reutersin mukaan Obama nimittänee Martinin seuraajaksi FCC:hen Julius Genachowskin.

Digi-tv puhuttaa

Eronsa oheen Kevin Martin liimasi pitkän listan avainsaavutuksistaan FCC:ssä. Mutta aivan viime aikoina hänet on opittu tuntemaan erityisesti internetin puolueettomuusperiaatteen kannattajana tapaus Comcastin tiimoilta.

Lisäksi hänen ansiokseen on laskettu viimevuotisen suuren taajuushuutokaupan ehto, jonka tarkoitus on taata eri mobiililaitteiden syrjimätön toiminta syntyvässä langattomassa verkossa.

Sekä Obama että Martin ovat kummatkin olleet samaa mieltä nopean laajakaistan levittämisen tärkeydestä Yhdysvalloissa. Juuri ennen Martinin eroilmoitusta Obama ja Martin ovat kuitenkin olleet eri linjoilla Yhdysvaltain digi-tv-siirtymästä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Niin. Se on aina helpompaa sanoa: "Halusin vaihtelua ja uusia haasteita" ennemmin kuin: "Sain potkut"...
Anonyymi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.