Sanoma News vähentää 100–200 työntekijää
19.1.2009 13:48 Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma News aloittaa tehostamisohjelman ja aikoo vähentää 100–200 työntekijää.
Kululeikkauksia Sanoma News aikoo tehdä kaikkialta, myös henkilöstöstä, jota yhtiö aikoo karsia 100–200 henkilöllä nykyisestä 2 400 työntekijästä. Ohjelma esiteltiin tänään Sanoma Newsin neuvottelukunnalle.
– Sanomalehden talous sykkii voimakkaasti yleisen talouden mukana. Talouden vaikeudet heijastuvat erityisesti suhdanneherkkään työpaikka- ja asuntomainontaan. Ne ovat viime kuukausina laskeneet voimakkaasti, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.
– Henkilöstömäärän vähentäminen tehdään pääasiassa tarjoamalla lähtöpakettia, jonka painopiste on 59 vuotta täyttävissä ja sitä vanhemmissa. Alle 59-vuotiaille on tarjolla hieman erisisältöinen paketti. Pakettitarjouksen ehtona on, että lähtijän tilalle ei palkata uutta työntekijää, Pentikäinen sanoo.
Lähtöpaketin lisäksi Sanoma Newsin henkilöstöä kannustetaan vaihtamaan lomarahansa vapaaseen. Tämä pyritään tekemään nykyisen paikallissopimuksen puitteissa ilman yhteistoimintaneuvotteluja.
– Tehostamisohjelmassa on huomioitu sanomalainen henkilöstöpolitiikan perinne. Ohjelma pyritään toteuttamaan siten, ettei se heikennä lehtien ja palveluiden laatua. Uskon tämän kantavan meidät taantuman yli, Pentikäinen sanoo.
Taloussanomat. Digitoday ja It-viikko ovat osa Sanoma Newsiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (3)
Ilmeisesti siis Taloussanomien ja Digitodayn toimittajat ovat vaaravyöhykkeessä?
Anteeksi ilkeyteni, mutta välillä juttuja lukiessa hävettää toimittajan puolesta.
Ei taida enää olla mahdollista. Semmoista propagandaa sieltä tulee..