Elcoteq: 30 joutuu lähtemään Suomessa

Kuva: Lehtikuva
20.1.2009 09:55 Sopimusvalmistajan alkuperäinen 50 hengen vähennystarve ei toteutunut. Neuvotteluiden jälkeen Elcoteqilla on Suomessa enää 160 työntekijää.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq on saanut päätökseen joulukuussa alkaneet yt-neuvottelut, jotka koskivat Suomen toimintaa. Tavoitteena on parantaa yhtiön kilpailukykyä.
Neuvottelujen tuloksena yhtiö on päätynyt vähentämään 30 työntekijää, kun alkuperäinen arvio vähennystarpeesta oli 50 henkilöä. Irtisanottavista viisi on toimihenkilöä ja 25 ylempää toimihenkilöä.
Nyt toteutettavien ja aiempien karsintojen tuloksena Elcoteqilla on Suomessa enää 160 työntekijää.
Elcoteq kertoi alkuvuodesta aikovansa vähentää noin 5000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Työntekijöitä Elcoteqilla on yhteensä noin 21000, joten tätä määrää on tarkoitus leikata noin neljänneksellä. Nämä toimet eivät koske kuitenkaan Suomea.
- ArkistoElcoteq jatkaa väen vähentämistä 8.12.2008
- ArkistoNäin yt-neuvottelee suomalainen it-ala 25.2.2009
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (3)
Mitä arvioitte, Säilyykö Salo ? Kuoleeko Tampere ja Oulu ja pysyykö Nokian pääkonttori vielä suomessa?
Arvio:
Salo sailyy, onhan heilla uusi vaakunakin.
Oulu pienenee, Tampere sailyy.
Paakonttori muuttaa Ruoholahteen. 100 ppt-kaveria pihalle.
Uusi tehdas perustetaan Hollywoodiin palvelemaan rajahtavia Pohjois-Ameriikan markkinoita.