Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nyt sitä on tarjolla monessa paikassa

Eläkeputkessa pääsee köyhäksi

Kuva: Taloussanomat

23.1.2009 13:18 Työnantajien tarjoamat eläkeputkipaketit takaavat pääsyn pienituloisten joukkoon koko loppuelämän ajaksi. Juuri nyt putki helpottaa työeläkeyhtiöiden ahdinkoa: lähtijöille tarvitsee maksaa vähemmän.

Työnantajien into eläkepakettien tarjoamiseen yltyy. Lähes jokaisessa yt-neuvotteluja käyvässä yrityksessä  eläkeputkeen työntämistä käytetään väen vähennyskeinona.

Noin kuusikymppisillä palkansaajilla onkin edessään kova valinta: jäädäkö roikkumaan töihin, ehkä heikennetyillä ehdoilla ja hankalammilla työtehtävillä, stressiin ja kiireeseen. Vai hypätäkö heti 500 päiväksi ansiosidonnaiselle ja sen jälkeen eläkkeelle? 

– Tulevaisuus näyttää tietysti varmemmalta, jos lähtee nyt. Kuukausitulot pystyy laskemaan pitkäksi aikaa eteenpäin, sanoo Työeläkevakuuttajat TELA:n kehityspäällikkö Reijo Vanne.

Hän muistuttaa silti, että lähtijän eläketulo jää pysyvästi pienemmäksi kuin mitä työelämässä olija saisi. Esimerkiksi  velattomassa asunnossa asujalle vajaan 2000 euron eläke voi riittää elämiseen nyt hyvin, mutta ei välttämättä enää 20 vuoden kuluttua.

– Ei täällä kukaan ihan Romanian kerjäläisten asemaan joudu. Silti kannattaa laskea hyvin realistisesti, paljollako tulee toimeen kun elinkustannukset kuitenkin nousevat koko ajan, Vanne sanoo.

Hänen mielestään eläkeputkeen hyppääminen sopii parhaiten varakkaille palkansaajille, joiden elintaso ei ole niin paljon kuukausitienesteistä kiinni.

– Jos itse olisin valintatilanteessa, yrittäisin roikkua työelämässä niin pitkään kuin mahdollista. Parikin vuotta lisäaikaa kasvattaa lopullista eläkettä selvästi, sanoo Vanne.

Putki keventää nyt
työeläkemenoja

Yleinen eläköitymisen kiihtyminen ja sijoitustoiminnan tuottojen pieneneminen ovat lisänneet työeläkeyhtiöiden kuluja.

Silti yllättäen tänä vuonna käynnistyvät pakkoeläkeputket oikeastaan helpottavat työeläkeyhtiöiden taakkaa.

– Kyseessä ovat ihmiset, joiden on alunperinkin laskettu poistuvan työelämästä seuraavan 2–4 vuoden aikana. Nyt jos heidän lähtönsä aikaistuu, heille tarvitsee maksaa vähemmän eläkkeitä kuin mihin olemme varautuneet, kertoo Reijo Vanne.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Tarmo Pukkilakin myöntää, että hetkellisesti näin voi käydä. Silti valtio ei aio kannustaa kansantalouden nimissä suomalaisia valitsemaan tänä vuonna eläkeputkea.

– En voisi mitenkään suositella sitä. Siihen sisältyy aika vahva moraalinen lataus, että yritykset käyttävät veronmaksajien kustantamaa järjestelmää hyväksi omissa saneeraustoimissaan, Pukkila sanoo.

Lisäksi eläketaakan keventymisilo jää lyhytaikaiseksi, pariin vuoteen.  

Viimeistään ensi vuonna hallituksen on alettava tukkia eläkeputkea, jos taantumanjälkeisten eläkerahojen halutaan riittävän. Työmarkkinaosapuolet ovatkin jo myöntyneet siihen, että putkeen pääsyä rajoitetaan lähivuosina.

Jutun kirjoitti: Petri Korhonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Oma unelmani 40v ja eläkkeelle suuren ikäpolven kassa.
Eläkeunelmia
Huono 1
voihan sitä eläkkeelläkin töitä tehdä (niinkuin esim. kansanedustajat konsanaan)
pussi täyteen
Huono 2
Ei huolta, todennäköisesti koko eläkejärjestelmä on romutettu ja sinne maksetut rahat hävitty kvartaalikapitalismin globaaleilla pelikentillä siihen mennessä kun minunkin eläkkeelle jäännin aika sitten joskus koittaa.
a-p
Huono 1
- Jos itse olisin valintatilanteessa, yrittäisin roikkua työelämässä niin pitkään kuin mahdollista. Parikin vuotta lisäaikaa kasvattaa lopullista eläkettä selvästi, sanoo Vanne

Se että yrityksissä ei arvosteta iäkkäämpiä työntekijöitä on useiden asioiden summa. Suurten ikäluokkien työntekijöillä on usein ongelmia kielitaidon kanssa, tämä tuo vaikeuksia kansainvälistyvissä yrityksissä. Myös mukaan tulee sukupolvierot ja ikäerot, voi olla vaikea ottaa vastaan ohjeita esimieheltä, joka on itseään 20 vuotta nuorempi. Lisäksi ei helpota omaa eikä muiden työtä, jos asenne on että roikutaan täällä kunnes eläkeikä koittaa.
Dynaaminen tiimipeluri
Huono 2
2000 euron eläke? Jos työssä tienaa nyt 2000 euroa, niin taitaa 2000n eläke riittää paremmin kuin palkka. Taitaa olla pomon eläkkeen euromäärä, ei työläisen.
Heti eläkkeelle 2000:lla eurolla
Huono 1
Se että yrityksissä ei arvosteta iäkkäämpiä työntekijöitä on useiden asioiden summa. Suurten ikäluokkien työntekijöillä on usein ongelmia kielitaidon kanssa, tämä tuo vaikeuksia kansainvälistyvissä yrityksissä.

En allekirjoittaisi tätä.
Työpaikkamme paras kielitaito on 58 vuotiaalla
kirjanpitäjällämme. Puhuu sujuvasti saksaa ruotsia englantia ja tietysti suomea. Hän on polvea jonka koulussa vaadittiin ja lisäksi hän on pitänyt kielitaitoaan yllä. Nuoren polven merkonoomit sysäävät hankalimmat tapaukst hänelle.
Toki jos on opiskellut esim. yliopistossa kieliä on tilanne toinen. Monessa yrityksessä kuitenkin iso osa työntekijöistä on lukio/kauppakoulu pohjaisia.
linqvisti
Huono 1
taas yksi päivänselvyys. Suomi on häviäjä jokaisella mittarilla mitattuna 2020 jälkeen.
mahdollinen ext-suomalainen
Huono 0
Niin ei millään suosittele ,että ihminen tekee yli 63v töitä .Antakaamme nuorille mahdollisuus työntekoon, hehän töitä tarvitsevat. Nuoret ovat terveitä, Elämä edessä ja heille ei anneta mahdollisuutta edes työntekoon, moni on työttömänä,syrjätyy,masentuu ym.Yhteiskunta joutuu maksamaan heille työttömänä olosta kotiin kumpi tulee kalliimmaksi?
eläkkeele 55v
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kodinkonekauppa muuttui tarjoustehtailuksi

10.02.2009 Joulun alennusmyynnit ovat vaihtuneet kodinkonekaupoissa suoraan jatkuviksi isoiksi tarjouskampanjoiksi. Normaalihintaa ei juuri tarvitse enää maksaa. Kodintekniikkaketjujen markkinointi muistuttaakin jo päivittäistavarakauppojen ruokatarjouksia.

.