Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Noin kolmekymmentä

Efore potkimassa kolmanneksen Suomen väestä

Eforen valmistamia teholähteitä.
Kuva: Outi Järvinen

3.2.2009 16:14 Suomessa väkeä vähentävien elektroniikkayritysten lista täydentyi tänään Eforella, joka aikoo leikata noin kolmanneksen kotimaan henkilöstöstään.

Eforen yt-neuvotteluissa puitavat toimenpiteet koskevat arviolta noin kolmeakymmentä henkilöä Suomessa. Efore työllistää Suomessa tällä hetkellä 96 henkilöä.

Toimitusjohtaja Reijo Mäihäniemi tarkentaa kysyttäessä, että toimenpiteillä tarkoitetaan lähinnä potkuja.

– Muutos markkinoilla on pysyvä ja näin ollen epäilisin, että pääsääntöisesti joudumme irtisanomaan, Mäihäniemi toteaa.

Taustalla on globaali finanssikriisi ja Eforen jatkuvat toimet kannattavuutensa varmistamiseksi. Vähennykset koskevat luultavasti kaikkia Suomessa sijaitsevia toimintoja kuten tuotekehitystä, huoltoa ja markkinointia.

Ulkomailla olevia tehtaita ei kuitenkaan ole suunnitelmissa supistaa tai lopettaa.

– Pikemminkin toimintoja siirretään tehtaille. Tehtaat voivat ihan hyvin, Mäihäniemi arvioi.

Myös USA:ssa
sopeutetaan

Lisäksi yhtiön USA:n tytäryhtiön toimintaa sopeutetaan markkinatilannetta vastaavaksi.

Efore palvelee ict-, teollisuusautomaatio- ja terveydenhuollon tekniikan sektoreita tarjoten sähkönkulutusta vähentäviä tehonsyöttöratkaisuja, laiteasemien sähkönsyöttöjärjestelmiä, vaativan elektroniikan valmistus- ja suunnittelupalveluja sekä huolto- ja korjauspalveluja.

Eforen pääkonttori on Espoossa. Tuotekehitys- ja markkinointiyksiköitä on Suomen lisäksi Kiinassa, USA:ssa ja Ruotsissa. Yrityksen tuotantoyksiköt sijaitsevat Kiinassa, Virossa ja USA:ssa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Minulla aikoinaan n. 2003 kävi mäihä kun tuohon Eforaan en käsiänin lyönyt. Olisi ollut työpaikka tarjolla tuolloin Saarijärvellä, mutta onneksi lehdet tulivat avuksi ja kertoivat, että firma on vähentämässä väkeään. Nyt sitten loputkin Eforen porukasta jäävät työttömiksi. Toki Salcomppimainen jämä Suomeen jää virmasta jäljelle.
Testing Engineer
Huono 0
Klismasta reijo MÄIHÄÄ!!!!!
7
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.