Reaktor ja Accenture taas parhaat työpaikat

Reaktorin Vesa Lauronen kertoo yhtiönsä palkkaavan jatkuvasti uusia työntekijöitä.
5.2.2009 11:06 Suomen parhaat työpaikat listattiin jälleen, ja voittajat ovat samat kuin viime vuonna. Yleisen sarjan voitti Reaktor Innovations ja suurten organisaatioiden sarjan Accenture.
Great Place to Work Institute Finlandin parhaiden työpaikkojen lista on tuttua luettavaa voittajien suhteen. It-yritys Reaktor toisti viime vuoden voittonsa, ja Accenture juhli kärjessä jo kolmatta kertaa peräkkäin.
Kaiken päälle pienten organisaatioiden voiton vei anturiyritys Sick, joka oli sarjan ykkönen myös vuosi sitten.
Kilpailussa ei tänä vuonna ollut julkisten ja voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden sarjaa. 97:n osallistujan joukosta 36 organisaatiota löysi paikkansa listalta, ja tänä vuonna listalle pääsy oli instituutin mukaan vaikeampaa kuin koskaan aiemmin. Se kertoo arviolta tason kovasta noususta.
"Reaktorin kulttuuri
kestävällä pohjalla"
Viime keväänä Reaktor ylsi aina Euroopan parhaaksi työpaikaksi asti. Toimitusjohtaja Vesa Lauronen korostaa uusimman menestyksen tiimoilta, että kehitettävää riittää silti edelleen.
– Pärjäsimme viime vuoden tutkimuksissa todella hyvin. Pientä painettahan se luonnollisesti aiheuttaa jatkomenestykselle. On ilahduttavaa, että tutkimus tukee omaa näkemystämme siitä, että olemme edelleen menossa oikeaan suuntaan. Reaktor ei ole kuitenkaan koskaan valmis: kehitettävää riittää joka päivä, Lauronen sanoo tiedotteessa.
Reaktor kasvaa edelleen kannattavasti ja rekrytoi jatkuvasti uusia työntekijöitä. Tällä hetkellä heitä on noin 110.
– Reaktorin tulokset tutkimuksessa paranivat tänä vuonna entisestään, ja yrityksen työntekijöiden kokemuksia mittaava indeksi oli jälleen korkein koskaan Suomen tutkimuksessa mitattu. Tämä osoittaa, että Reaktorin rakentama organisaatiokulttuuri on kestävällä pohjalla, toteaa Great Place to Work Institute Finlandin toimitusjohtaja Asta Rossi.
Accenture
palkkasi 350
Accenture puolestaan pääsi tavoitteeseensa palkata viime tilikaudella 350 henkeä lisää. Nyt yritys työllistää Suomessa 1 200.
– Suomen Paras Työpaikka -tutkimuksen kolmas peräkkäinen voitto on erittäin arvostettu yrityksessämme. Kilpailun kärkisijaan vaikutti työn merkityksellisyyden lisäksi myös yrityskulttuurimme ja vahvat arvot. Yhteishenki toteutuu hyvin arvoissamme. Ihmiset voivat luottaa työkavereidensa apuun, Accenturen toimitusjohtaja Frank Korsström sanoo tiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (6)
Great Place to Work Institute on liikeyritys joka tekee rahansa kilpailuun osallistuvilla yrityksillä (7500 euroa / yritys). Vastineeksi rahasta yhtiöissä tehdään kysely ja parhaat vastaukset antaneet yhtiöt saavat julkisuutta tällaisten juttujen avulla.
Great Place to Work Institute on vain ominut (hienosti) itselleen jakaa "Suomen paras yhtiö" palkinnon.
Jos osallistuva yhtiö on fiksu ja haluaa parhaan näkyvyyden tästä mainoskampanjasta, antaa se vastauksena ylistävät arvoit itsestään ja varmistaa näin hyvän sijoituksen "kilpailussa".
Great Place To Work tekee henkilöstölle tutkimuksen, johon ihmiset vastaavat anonyymisti ja toisistaan tietämättä. Lopputuloksena on henkilöstön mielipiden, joka suurimmalta osin vaikuttaa sijoitukseen.
Moni osallistuvista yrityksistä haluaa kehittää ihmisilleen hyvän työpaikan, ei hankkia sijoitusta.
Vain hyvien ihmisten kautta nämä yritykset menestyvät. Se ei voi olla tässä markkinatilanteessa tai muutenkaan negatiivista ajattelua.
Kannattaa siis selvittää mistä on kysymys.