Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työntekijöiden yritysneuvosto nostaa päätään

SAP:n työntekijät haluavat pitää kesälomansa

SAP:n yrityskulttuurin vahvuutena oli konsensus. Nyt merkit viittaavat avoimiin konflikteihin

9.2.2009 12:33 SAP:n johto aikoo jättää kesäloman säästöohjelmassaan väliin. Työntekijät eivät halua seurata esimerkkiä.

– Loma palvelee voimien palauttamista, ja siksi se on pidettävä, sanoo Stefan Kohl, SAP:n yritysneuvoston puheenjohtaja Financial Times Detschlandille.
 
Ohjelmistojätissä toimittiin ennen konsensus-hengessä. Ongelmat ratkaistiin sisäisesti. Työnantaja vältti irtisanomisia ja työntekijät avoimia konflikteja. Vasta kaksi ja puoli vuotta sitten perustettu työpaikkaneuvostokin on halunnut korostaa yhteistyötä vastakkainasettelun sijaan.

Nyt tilanne, ja monien mielestä koko yrityskulttuuri on muuttunut, kun yritys on päättänyt säästöohjelmassaan ajaa työpaikkoja alas. Yritysneuvosto on aktivoitunut ja alkanut opetella yhteistyön ohella myös vastarintaa.

Tammikuun alussa yritysneuvosto oli vaatinut SAP:lta työpaikkatakuuta, mutta sai sen sijaan kuulla 3 300 työpaikan alasajosta.

Nyt kun SAP:n johto odottaa työntekijöiden tinkivän kesälomastaan, niin vastakaiku on kielteinen.

– Yritysneuvosto ei tule suosittelemaan työntekijöille lomasta tinkimistä, Kohl toteaa.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Tiedossa on siis jättimäiset arpalaiset, todellinen työpaikkalotto, tuolileikki, miten vaan. Kun mistään ei haluta tinkiä, saattaa se työpaikanmenetys napsahtaa omalle kohdalle. Sitten onkin lomaa tiedossa.
Make
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa

28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.