HS: EK painosti Akavaa Lex Nokian taakse

23.2.2009 08:03 Helsingin Sanomat kirjoittaa, että akavalaiset kokivat, että heitä painostivat lain hyväksymiseen myös toiset palkansaajajärjestöt.
Työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto EK painosti korkeasti koulutettujen palkansaajien Akavaa sähköisen viestinnän tietosuojalain eli niin sanotun Lex Nokian taakse jo vuonna 2006, kirjoittaa Helsingin Sanomat maanantaina.
Lehden mukaan tämä käy ilmi Helsingin Sanomien keräämistä tiedoista. Tiedoista käy ilmi myös se, että Nokia on ollut alusta asti mukana lakimuutoksen valmistelussa.
Akavalaiset ovat kokeneet, että heitä painostivat lain hyväksymiseen myös toiset palkansaajajärjestöt: SAK ja STTK. Lehden saamien tietojen mukaan lain muutoksesta on sovittu lounaalla johon Akavan edustaja ei osallistunut. SAK:n, STTK:n, EK:n edustajat olivat paikalla, samoin Nokian johtaja.
Sekä Nokia että EK ovat kiistäneet aiemmat painostusväitteet. Esityksen ratkaiseva käsittely alkaa eduskunnassa tiistaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Kun väite osoittautui Talouselämän selvityksen myötä valheeksi, nyt HS väittää että EK, SAK ja STTK ovat keskinäisissä keskusteluissaan painostaneet Akavaa.
Melkoista journalistista syväskellusta :-)
Huomenna varmaan Hesari kirjoittaa EK:n painostanee painonvartijoita.
Sitten tulee Hesarin herkkukohta: ”Sekä Nokia että EK ovat kiistäneet aiemmat painostusväitteet. ” Alkuperäisessä Hesarin hömppäartikkelin Lakia vahvempi Nokia ingressissä sanottiin: ”Painostus pani virkamiehiin ja poliitikkohin vauhtia”.
Ja saipa Hesari loppuun oikein ”asiantuntijan” lausunnon nykyiseltä Akavan puheenjohtajalta Viljaselta, joka ei ollut kuvioissa kun tuo Hesarin väittämä painostus tapahtui: ”Se on täysin yliampuva ja työntekijöiden oikeuksia loukkaava. Tulkintaristiriitoja tulee varmasti.” Sattuu näet olemaan niin, että laintäydennys parantaa työtekijöiden asemaa ja ainakin vähentää tulkintaristiriitoja.
Jos nämä väitteet eivät pidä paikkaansa, miksei Nokia yksinkertaisesti nosta kannetta näitä väitteitä esittäneitä tahoja vastaan? Kyseessähän olisi varma voitto jos Nokialla ja EK:lla on "puhtaat jauhot pussissa".
Vai olisiko sittenkin niin että Hesarin ja Ylen taustatoimitus on löytänyt totuudenjyvän ja yrittää
puolustaa Suomen PERUSTUSLAKIA (jota tässä yritetään rikkoa) ja kertoa asiasta kansalaisille ?
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. )
Eihän kukaan ota meitä vakavasti tulevissa palkkaneuvotteluissa tuollaisen järjestöjohdon sekoilun jälkeen...
Ihmettelen aidosti tuollaista käytöstä Viljaselta. Alunperin johtoon olisi pitänyt valita pätevä nainen, eikä tuollaista...
Pelkään, että ainakin naisvaltaisten järjestöjen edut pystytään jatkossa polkemaan, kun edes sopimuksista ei pidetä kiinni.
Kyllä lentäjien lakkoja puuhataan, mutta ylisuurilla luokkakoilla ei ole mitään merkitystä...