Sarasvuon firmassa alkavat yt-neuvottelut

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
25.2.2009 10:14 Trainers' Housessa alkavat yt-neuvottelut. Yhtiö varoittaa myös tappiollisesta ensimmäisestä neljänneksestä.
Yritysvalmennusyhtiö Trainers' House käynnistää koko konsernia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö aikoo vähentää konsernista enintään 120 työpaikkaa.
Yt-neuvottelut liittyvät yhtiön rakennemuutokseen. Trainers' House irrottautuu tappiollisesta alihankintatyöstä ja luopuu ulkomaanyksiköistään Düsseldorfissa, Tukholmassa ja Pietarissa.
Saksan yksikön lopetus aiheuttaa Trainers' Houselle noin 0,8 miljoonan euron kirjanpidollisen kulun.
Yhtiö varoittaa, että rakennemuutoksista aiheutuvien kulujen vuoksi tammi–maaliskuun liiketulos painuu tappiolle. Koko vuoden liikevaihto ja liiketulos tulevat olemaan viime vuotta heikommat alemmat.
Trainers' Housen palveluksessa oli viime vuoden lopussa 340 työntekijää. Valtaosa eli 334 heistä työskenteli Suomessa.
Vanha Satama
siivotaan pois
Yritysvalmennusyhtiö Trainers' House aikoo lopettaa matalakatteiset alihankintatyöt. Alihankintatyö on liittynyt digitaalisen median tuotantoon, kuten asiakasyritysten nettisivujen valmistukseen.
Trainers' Housen hallituksen puheenjohtaja Aarne Aktan sanoo, että paineet liiketoimintojen lopettamiseen tulevat kahdelta taholta.
Digitaalinen mediatuotanto tuli Trainers' Houselle osana yrityskauppoja Satama Interactiven kanssa. Digitaalinen mediatuotanto on työllistänyt noin joka kolmannen työntekijän Trainers' Housessa.
– Hinnat ovat painuneet alas ja toisaalta asiakkaat ovat vähentäneet tilauksia. Nyt näkee, että isot yhtiöt ovat ongelmissa. Ne ovat alkaneet tinkiä digitaalisessa mediassa, Aktan sanoi Taloussanomille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 11.3. HP vihjaa kilpailijan osallisuudesta rekkaryöstöihin
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Intel julkaisi prosessorin himopelaajille
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 11.3. Poliisi lähestyy verkkokansaa vinkkinapilla
- 11.3. Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.3. Analyytikko: PS3 pesee kaikki
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 10.3. Pornon xxx-verkkotunnus heräsi henkiin
- 10.3. Sony tuo 3d-televisionsa kauppoihin kesäkuussa
- 10.3. Harri Johannesdahl: Menen vankilaan
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 10.3. Analyytikko: PS3 pesee kaikki
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 10.3. Harri Johannesdahl: Menen vankilaan
- 10.3. Sony tuo 3d-televisionsa kauppoihin kesäkuussa
- 10.3. Applen oikeusjutut voivat poikia Windows-puhelimia
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa 15:50
- Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä" 13:48
- Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia 13:14
- Pc:n isä pokkasi "tietotekniikan Nobelin" 15:37
- Harri Johannesdahl: Menen vankilaan 12:53
- Vodafone sulkee kauppoja ja call centereitä 11:09
- Ericsson saneeraa Suomessa 16:55
- Testausyrityksen naiskaksikko nouti tunnustuksen 15:15
- Lisää








Kommentit (22)
Trainers’ Housen vuoden 2009 alussa lanseeraama arkitaistelijoiden kasvatuslaitos Fight Club saa jatkoa!
Eli edelleenkään ei mitään todellista tapahdu...
Jari Sarasvuon ja hänen määräysvallassaan olevan Isildur Oy:n omistusosuus nousi yli 30 prosenttiin kun Satama Interactive Oyj:n ja Trainers' House Oy:n
sulautumisessa liikkeeseen lasketut osakkeet merkittiin kaupparekisteriin 31.12.2007.
Trainers' House Oyj (silloiselta nimeltään Satama Interactive Oyj) tiedotti 29.8.2007 Rahoitustarkastuksen myöntäneen Jari Sarasvuolle ja hänen määräysvallassaan olevalle Isildur Oy:lle poikkeusluvan velvollisuudesta tehdä pakollinen julkinen ostotarjous.
Uuden poikkeusluvan edellytyksenä on, että Sarasvuon ja Isildur Oy:n yhteenlaskettu osuus äänistä laskee kolmeen kymmenesosaan tai sen alle viimeistään 30.6.2009.
13.02.2009
Yritysvalmennuksiin keskittyvän Trainers' Housen hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö maksaa osinkoa 0,05 euroa osakkeelta tilikaudelta 2008.
Edellisen tilikauden osinko oli 0,04 euroa osakkeelta.