Teinille potkut Facebook-kommentista

Kuva: Lehtikuva
27.2.2009 15:29 Taas saatiin esimerkki, mihin verkkokirjoittelu voi johtaa – olipa sitten oikeutettua tai ei. Brittiteini sai kenkää kutsuttuaan Facebookissa työpaikkaansa tylsäksi.
Essexissä toimiva Ivell Marketing and Logistics erotti 16-vuotiaan Kimberley Swannin sen jälkeen, kun tämä oli Facebookissa luonnehtinut työpaikkaansa tylsäksi. Swann korosti Sky Newsille, ettei maininnut yritystä nimeltä ja että oli tosiasiassa tyytyväinen työhönsä.
Swannin mielestä työnantaja käyttäytyi tunkeilevasti tarkkaillessaan hänen kirjoitteluaan, mutta pomo Steve Ivell totesi, että teini oli kutsunut muita työntekijöitä lukemaan hänen kommenttejaan.
Lopputulos olisi johtajan mukaan ollut sama, jos Swann olisi kiinnittänyt kommenttinsa työpaikan ilmoitustaululle ja pyytänyt muita lukemaan niitä.
Suositussa verkkoyhteisössä kommentointi on tuonut potkuja ennenkin. Esimerkiksi viime marraskuussa brittiläinen lentoyhtiö Virgin erotti peräti kolmetoista henkeä Facebook-kirjoitusten vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (15)
Kyllä työpaikka on sellainen jossa ollaan eikä kitistä. Jos työnteko ei huvita ja se on tylsää niin mun puolesta tuollaiset saa katsella niitä jalanjälkiä persauksistaan.
Tottakai voi. Selkeää työnantajan yrityksen vahingoittamista tarkoituksellisesti. Jos on duunissa ongelmia, niin niistä kannattaisi ensisijaisesti keskustella esimiehen kanssa. Tällainen pikku peliavaus tuottaa shakkimatin nopeammin kuin ehtii sen tavata.
Palkkaisitko itse työntekijän, jonka työhistoriassa on pikku Facebook-herjan mentävä aukko. Onneksi kyseessä oli vasta teini, ja tällaisen hölmöilyn voi laittaa vielä kypsymättömyyden nimiin. Toivottavasti.
nimeäni koska tein toiseen sähköpostiosoitteeseeni uuden profiilin..tässä tarina facebookin mielivaltaisesta tyylistä ja osoitus amerikkalaisesta yksin mahtivaltiosta kukaan muu ei saa olla mitään kuin suuri USA joka on toiminallaan maailman sotaisin maa.
Tuollaiset lusmut saakin saada potku. Miksi sen edes pitää kommentoida työpaikasta edes yhtään mitään. Jos sillä on tarve kommentoida sitä negatiiviseen mielessä niin voisi sitten etsiä toisen mieleisemmän työpaikan.
Kyllä työpaikka on sellainen jossa ollaan eikä kitistä. Jos työnteko ei huvita ja se on tylsää niin mun puolesta tuollaiset saa katsella niitä jalanjälkiä persauksistaan.
Työpaikka on sellainen jossa ollaan eikä kitistä? Heh, luuletko eläväsi neuvostoliitossa? Kyllä länsimaisessa kulttuurissa sananvapaus on yksi kulmakivi, ja se ei rajoitu pelkästään politiikkaan. Jos työpaikka ei kestä pientäkään kritiikkiä niin ei se ihan terveeltä kuullosta. Nykyään hyvin yleistä että hyviä työntekijöitä potkitaan pois pelkästään työnantajan ylisuuren egon takia. Sehän ei satuta ketään muuta kuin työnantajaa itseään. Ottakoon sitten tilalle jonkun luuserin joka ei suutaan avaa, se ei ainakaan kehitä yritystä jos sen ongelmista ei voi avoimesti puhua. No, nyt ainakin voi. Potkuja ei voi saada kuin kerran.
On helppoa huudella että etisisi uuden työpaikan mutta nuorien ei todellakaan ole helppoa saada töitä jo heihin kohdistettujen ennakkoluulojen takia.