Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tieto hakee kasvua pankeista

Tieto kaappasi johtajan Logicalta

3.3.2009 10:37 Tiedon uudeksi finanssialan johtajaksi jäseneksi tulee Logicalla vastaavissa tehtävissä toimiva Per Johanson.

Tietotekniikkatalo Tieto on nimittänyt yhtiön finanssisektorin uudeksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi Per Johansonin. Hän aloittaa uusissa tehtävissä toukokuussa. Johansonin asemapaikaksi tulee Tukholma.

Johanson siirtyy Tietoon kilpailijayhtiö Logicalta, missä hän on pari viime vuotta vastannut yhtiön finanssisektorista. Ennen Logicaa Johanson toimi Atos Origin Nordicsilla, joka yhdistyi osaksi WM-dataa ja sittemmin Logicaa.

Finanssiala tuo runsaat 20 prosenttia Tiedon liikevaihdosta. Johanson kertoo, että hän näkee suuria mahdollisuuksia kehittää edelleen Tiedon liikevaihtoa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Löytyypäs. Toiminimi on edelleen TE, mutta aputoiminimenä löytyy Tieto kuten myös

Visual Systems
Tieto Innovation
Apptoyou
Suomen Pica-Data
TT-Tietopalvelut
TT-Kuntapalvelut
TT-Valtionpalvelut
Tietotehdas
Avonius
TT Open Systems
huuhaa 3.3.2009 11:20

Anonyymi
Brändinimi on brändinimi.
SC 3.3.2009 11:59

Anonyymi
Löytyypäs. Toiminimi on edelleen TE, mutta aputoiminimenä löytyy Tieto


Olet oikeassa. Hyväksytty 21.01.2009. Nyt kun pää on auki, niin varmasti läpi menee myös Pankki Oy, Kauppa Oy ja Suomi Oy.
Panovirhe 3.3.2009 12:13

Anonyymi
Nyt kun pää on auki, niin varmasti läpi menee myös Pankki Oy, Kauppa Oy ja Suomi Oy.


Tai Kone Oyj?
....... 3.3.2009 12:38

Anonyymi
Kyse on ilmeisesti TietoEnatorista sillä Tieto nimistä yritystä ei löydy kaupparekisteristä. Vai onko kyseessä ulkolainen yritys?


Ihan tyypillistä sekoilua tälle toimittajalle.
Koskinen 3.3.2009 20:59
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Hulkmainen McCain-tyttö haastaa Obama-tytön

18.06.2008 Internetin kulttihahmoksi noussut Obama-tyttö sai itselleen haastajan, McCain-tytön. McCain-tyttö muuttuu suuttuessaan sarjakuvasankari Hulkin tavoin lihaksikkaaksi vihreäksi jättiläiseksi.


2010

Kolme vuotta sitten

Hyppönen myöntää: "Noloa"

18.06.2010 Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pitää firman sivuilta paljastanutta xss-aukkoa nolona kömmähdyksenä. Hyppösen mukaan aukko johtui siitä, että firma oikaisi prosesseissaan.

.