Malinen: Palkanalennusta ei ole pakko hyväksyä
4.3.2009 11:44 Tietoalan toimihenkilöt ry ennakoi, että vallitsevassa taloustilanteessa palkkojen alentaminen yleistyy it-alalla. Ammattiliitto muistuttaa, ettei yksipuolisiin palkanalennuksiin tarvitse suostua.
Toistaiseksi palkkoja on ERTO:n Tietoalan toimihenkilöille tulleiden tietojen mukaan alennettu vasta muutamassa it-alan työpaikassa, mutta yhteydenottojen perusteella määrän arvellaan lisääntyvän. Tietoalan toimihenkilöt ry on suurin Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO:n jäsenyhdistyksistä.
– Osassa tietoomme tulleista palkanalennuksista on työnantajan ja työntekijöiden välillä tehty selkeä sopimus palkanalennuksen takaisinmaksusta. Mutta valitettavasti tietoomme on tullut myös ainakin yksi tapaus, jossa työnantaja esittää palkanalennusta yksipuolisella ilmoituksella, kertoo Tietoalan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Jouko Malinen.
– Työntekijöiden on annettu ymmärtää, että jos palkanalennukseen ei suostuta, porukkaa irtisanotaan, Malinen sanoo liiton tiedotteessa, joka tuomitsee jyrkästi työsopimuksen ehtojen yksipuolisen muuttamisen.
Tietoalan asioita hoitava ERTO:n lakimies Hanna Harvima sanoo, että yksipuolisia palkanalennuksia koskevat samat säännöt kuin irtisanomisia:
– Jos työnantaja muuttaa työsopimuksen ehtoja yksipuolisella päätöksellä, tulee työnantajalla olla irtisanomisperuste. Työnantajan tulee noudattaa irtisanomismenettelyä eli muutoksesta on annettava työntekijälle ilmoitus samalla tavoin kuin irtisanottaessa työsopimus. Muutos voi tulla voimaan aikaisintaan irtisanomisajan kuluttua. Palkkojen on alennuksen jälkeenkin täytettävä työehtosopimuksen mukainen palkan vähimmäistaso, Harvima sanoo.
Liiton mukaan palkkojen alentamista on pidettävä poikkeuksellisena menettelynä ja sen tulee liittyä aina muihin saneeraus- tai tervehdyttämistoimiin, jotka ovat välttämättömiä yrityksen toimintaedellytysten turvaamiseksi.
– Säästöjä on syytä hakea ensin esimerkiksi tarpeetonta matkustamista karsimalla ja siirtymällä videoneuvotteluihin, ylitöitä voidaan vähentää ja lomarahat voidaan sopia pidettäviksi vapaina, Malinen sanoo.
– Tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksessa on myös niin sanottu kriisipykälä, jonka mukaan kriittisessä taloustilanteessa voidaan sopia lomarahoista luopumisesta. Silloinkin on syytä tehdä sopimus määräaikaisena, tiukkaan talousseurantaan kytkettynä siten, että talouden kohentuessa lomarahat voidaan maksaa korkoineen takaisin. Sopimukseen pitää myös liittää irtisanomissuoja, Malinen painottaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (6)
jotkut meistä tekevät työtä rahan takia, enkä kyllä lähtis mihinkään 'toverit, laskekaamme palkkoja, yrityksen johtaminen on mennyt perseellään ja nyt on lama' meininkiin mukaan
Tämä kieltämättä on tupokierroksilla aina ihmetyttänyt. Mutta ehkäpä se selittyy sillä, että sielläkin työntekijäpuolen neuvottelijoilla on enemmän yhteistä pöydän toisella puolella istuvien kanssa kuin edustamiensa ihmisten. Se selittää myös AY-pomojen linjaukset työttömien, pätkätyöläisten ja työntekijöiden ei-rahallisten oikeuksien suhteen.
Hahaha. Hyvä vitsi. Takana on kymmenen vuotta ennennäkemätöntä talouskasvua, jatkuvaa "tehostamista" ja alati suurenevia yritysvoittoja, jotka on lyhytnäköisesti valutettu suoraan omistajille ja pomoille ilman mitään huolta huomisesta, ja on taas työntekijöiden vika kun heitä "joudutaan" irtisanomaan! Näinhän sen on oltava!
Pomoilla on mistä leikata.
Samoilla linjoilla ollaan. Meille tuli aiheesta varovainen kysely johon itse ilmoitin, että lähden talosta jos palkkaa alennetaan. Teen töitä rahan takia ja maailma on täynnä työpaikkoja jos on pitänyt ammattitaidosta huolta.