Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vain 3,8 miljoonaa euroa

Nokia maksoi Kallasvuolle aikaisempaa vähemmän viime vuonna

Kuva: Lehtikuva

6.3.2009 08:07 Matkapuhelinyhtiö Nokia maksoi viime vuonna toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuolle aikaisempaa vähemmän.

Asia ilmenee vuotuisesta raportista, jonka matkapuhelinjätti on jättänyt Yhdysvaltain pörssiviranomaiselle SEC:lle.

Raportin mukaan Nokia maksoi Kallasvuolle kaikkiaan noin 3,8 miljoonaa euroa viime vuonna. Vuotta aikaisemmin Kallasvuo kuittasi Nokialta 9,3 miljoonan euron korvaukset työstään. Kallasvuon korvausten supistuminen johtui hänelle myönnettyjen bonusten ja osakepohjaisten palkkioiden tippumisesta.

Nokian liiketulos ilman kertaluontoisia eriä tippui viime vuonna 8,6 prosenttia vuotta aikaisempaan verrattuna, kun matkapuhelinten kysyntä laski maailmantalouden yleisen heikkenemisen seurauksena.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Hmm, kohtuullista verrattuna USA:laiseen tyyliin. Voisi yhä kysyä onko Kallasvuon merkitys Nokialle 100 kertaa suurempi kuin esim. softakehittäjän.
jupinaa
Huono 2
Hmm, kohtuullista verrattuna USA:laiseen tyyliin. Voisi yhä kysyä onko Kallasvuon merkitys Nokialle 100 kertaa suurempi kuin esim. softakehittäjän.

Ihmettelen jos sata softakehittäjää voisi johtaa yhtä hyvin Nokiaa.
Vai ei?
Huono 2
Hmm, kohtuullista verrattuna USA:laiseen tyyliin. Voisi yhä kysyä onko Kallasvuon merkitys Nokialle 100 kertaa suurempi kuin esim. softakehittäjän.
Kyllä isot johtajat voivat olla palkkansa arvoisia vaikeinakin aikoina. Toimitusjohtajalle on firmassa hommia "aina", mutta sataa softakehittäjää ei välttämättä huonon talouden aikana tarvita.
kaksi ynnä viisi
Huono 4
Hmm, kohtuullista verrattuna USA:laiseen tyyliin. Voisi yhä kysyä onko Kallasvuon merkitys Nokialle 100 kertaa suurempi kuin esim. softakehittäjän.

Ihmettelen jos sata softakehittäjää voisi johtaa yhtä hyvin Nokiaa.

Laitappas se Kallasvuo suunnittelemaan ja koodaamaan.

Sieltä sadasta voisikin löytyä yksi yhtä hyvä johtaja (jos vain koulutusta riittäisi).

Joka tapauksessa Nokialla tämä suhde on järkevämpi kuin USA:laisilla firmoilla joissa puhutaan 1000 kertoimilla.
jupinaa
Huono 2
Laitappas se Kallasvuo suunnittelemaan ja koodaamaan.
Tuskin Kallsvuon homma on tuonkokoisessa talossa tehdä rivimiehenhommia, vaan pitää talopystyssä että pienemillä pomoilla on resursserja tarvittaessa palakata

Tosin nyt rivimiehiä taitaa olla lähemmäs 100 000, joista kai löysiä useita tuhansi, ellei enemmänkin.
ss
Huono 2
"Voisi yhä kysyä onko Kallasvuon merkitys Nokialle 100 kertaa suurempi kuin esim. softakehittäjän. "

Kysy mielumin voiko 100 softakehittäjää tai edes tuhat tehdä saman asian kuin Kallasvuo? Vastaus on: ei voi. Palkkio on ihan kohtuulinen.
Silmätön Raivo
Huono 1
Kyllä tuo on melkoisen kohtuullinen voittoa tekevässä yrityksessä. Monet pienemmät ja miinuksella olevat firmat ovat aika paljon enemmän johtajilleen maksaneet.

Näkee taas vaan suomalaisen peruskateuden, kukaan ei saisi koodaria enempää tienata, sillä selvä.
BK
Huono 1
kallavuo ja kumppanit (pari sen aisaparia) ovat tuhlanneet Ollilan perinnön. Ollilan aikana nokia oli johtava kännykkävalmistaja maailmassa. nyt se on halpakännyköiden valmistaja. kyllä hävettää ja harmittaa, että tällaiset tunarit ovat pilanneet loistavan yhtiön, jossa oli resursseja ja osaamista.

onko nämä toopet vieläkin sitä mieltä, että kosketusnäytöllä ei ole tulevaisuutta. ihmetyttää miten tällaiset tollot saavat tuhota niikin loistavan yhtiön kuin nokia oli Ollilan aikana ja suurelta osin Ollilan ansiosta. silloin ei ollut tavoitteena olla halpakännyköiden markkinajohtaja... vaan edelläkävijä koko kännykkäsektorilla.

älykännyköissä nokia on jo luovuttanut... mikä on todella käsittämätöntä ja häpeällistä koko suomen kannalta... säälittävää mutta totta.

t. osakkeenomistaja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.