Google hakee tohtoreita ja maistereita Haminaan

Kuva: Juha Metso/Lehtikuva
11.3.2009 09:50 Hakukoneyhtiö etsii Haminan palvelinkeskukseen muun muassa johtajia, Linux-osaajia ja tavarantoimittajia.
Hakukoneyhtiö Google etsii verkkosivuillaan osaajia Haminan tulevaan palvelinkeskukseen. Haminassa on tarjolla työpaikka muun muassa palvelintoimintojen johtajalle.
Alempi korkeakoulututkinto on Googlen mukaan vähimmäisvaatimus johtajan tehtäviin. Etusijalla ovat hakijat, joilla on maisterin tai tohtorin tutkinto.
Johtajien lisäksi Google etsii muun muassa teknikoita ja Linux-järjestelmänvalvojia.
Google hakee myös kumppaneita alihankkijoiksi ja tavarantoimittajiksi. Alihankkijoita Google kaipaa muun muassa vartiointi- ja kiinteistöhuoltotehtäviin.
Google neuvoo hakijoita olemaan kärsivällisiä. Hakemusten käsittely voi kestää useita kuukausia. Johtajien palkkaamisen Google aloittaa vasta, kun palvelinkeskus on valmis.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (30)
Kiitos
Ensin Google tallettaa kaikki meidän hakusanat ja sähköpostit sekä sijainnin kattapallolla. Nyt se saa vielä meidän CV:tkin.
Jos lukee tarkemmin tuon uutisen mainitseman Googlen ilmoituksen, niin siellä kyllä lukee, että "Google hakee tohtoreita ja maistereita Haminaan". MUTTA olisi kyllä reilua korostaa, että korkeakoulutus on siis vaatimuksena vain ja ainoastaan JOHTAJAtason tehtäviin!
Onko se nyt mikään ihme, että johtotason henkilöiltä vaaditaan korkeakoulutusta?
Miten vaan mahtaa olla, onko meillä Suomessa kovanluokan linux-palvelinympäristöjen ylläpitäjiä tuonne hakijoiksi? Itsekin vuosikausia linux-ylläpitoa työkseni tehneenä ja itse asiat opiskelleena en silti pidä itseäni kovin kovana jätkänä, vaikka lyhenteet suunnilleen osasinkin noista teksteistä purkaa.
Koulutusta on: Ammattikoulusta (ei siis mistään ammattikorkeakoulusta tai vastaavasta) koulutettu riviadminiksi sekaympäristöön (Windows ja Linux). Ei taida olla mitään jakoa, vaikka kuinka on asioista selvillä ja osaisi nuo hommat (kuten serveriasennukset) vaikka unissaan.
Koulutustahan tuossa katsotaan, joten jos et yllä vaatimuksiin, on ihan sama, minkä kanssa olet certannut itsesi.
Onneksi on duunipaikka, jossa hommaa riittää; Ei tarvitse mennä tappelemaan ydinfyysikkojen ja kvanttifysiikan tohtorien kanssa serveriasentajan paikasta.