Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomi, Englanti ja USA siivouskohteina

Potkut uhkaavat Nokian 1700 työntekijää

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

17.3.2009 11:21 (päivitetty 11:37) Nokia aloittaa uuden yt-neuvottelukierroksen, joka koskee kaikkiaan 1 700 työntekijää. Suomessa neuvottelut koskevat 700 työntekijää. Uhattuina ovat Oulun, Tampereen, pääkaupunkiseudun ja Salon työpaikat.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen sanoo, että lomautuksilla ei uudessa yt-kierroksessa selvitä. Yhtiö aikoo karsia Suomesta 700 työpaikkaa. Väkeä tullaan vähentämään.

– Tarjoamme myös taloudellisia tukipaketteja, jos niin sovitaan yt:ssä, Suominen kertoo.

Edellisellä yt-kierroksella Nokia vähensi työpaikkoja Jyväskylästä. Nyt vuorossa ovat muut paikkakunnat: Oulu, Tampere, pääkaupunkiseutu ja Salo.

Kaikkiaan Nokia vähentää 1 700 työpaikkaa. Suomisen mukaan Suomen lisäksi yt-kierros koskettaa eniten Englannin ja Yhdysvaltain toimintoja.

Nokia kertoi tiistaina, että se käynnistää uuden säästöohjelman. Toimintojen tehostaminen koskee yhtiön matkapuhelinvalmistusta ja korporaatiotoimintoja, kuten markkinointia, yhtiön kehitysyksikköä ja globaaleja tukitoimintoja.

Nokian mukaan yhtiö aikoo sopeuttaa myynti- ja markkinointitoimintoja sekä teknologian ja tuotevalikoiman hallintaan vastaamaan kuluttajakysyntää ja tulevaa tuotevalikoimaa.

Nokia aikoo virtaviivaistaa matkapuhelinyksikkönsä tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa.

Väkeä Nokia vähentää muun muassa niistä Nokian toiminnoista, jotka eivät ole Symbian -yritysoston jälkeen Nokialle olennaisia.

ArkistoYt-kierros yllätti Nokian työntekijät 17.3.2009
Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Huono 0
Mikäköhän tässä jutussa on tällä kertaa väärin, kun ottaa huomioon kuka on kirjoittaja? Aivan varmasti jokin asia on taas "ymmärretty" väärin.
Anders
Esim. se ettei Nokialla ole enään matkapuhelinyksikköä.
qwerty
"Nokian 1700 työntekijää" tarkoittaa, että uhkaa kaikkia Nokian työntekijöitä, joita on 1700

"1700 Nokian työntekijää" tarkoittaa, että uhkaa Nokian työntekijöiden osajoukkoa, jonka koko on 1700

Jos nyt vähän tarkkuutta taas?
kielipolliisi
Tekevätköhän samalla tavalla kuin verkkoyhtiön puolella että valmiit tuotteet siirretään Intiaan/Kiinaan ylläpidettäväksi halvalla ja suomalaiset insinöörit irtisanotaan kun ei tällä hetkellä firma osaa muuttaa heidän osaamistaan rahaksi? Se on meinaan motivoivaa hommaa kouluttaa konfapuhelun kautta Intialaista joka puhuu hädin tuskin englantia ja joka lähettää pätkiä omasta koodistaan kysyen "mitähän tämä kohta tekee?".
tosi on
"Nokian 1700 työntekijää" tarkoittaa, että uhkaa kaikkia Nokian työntekijöitä, joita on 1700"1700 Nokian työntekijää" tarkoittaa, että uhkaa Nokian työntekijöiden osajoukkoa, jonka koko on 1700Jos nyt vähän tarkkuutta taas?

Heh-heh. Aina menee jokin väärin. LOL.
Hyllylle joutaa
ja maailma loppuu... juoskaa henkenne edestä
apocalypse
Vaadimme oikeita älyn käyttöön pystyviä toimittajia kirjoittamaan juttuja.

Vaadimme aikuisia ihmisiä kommentoimaan näitä juttuja!
heihei
Kulut alas - tästä aloitetaan

Suurissa talouksisa on läjäpäin vanhoja 1990 korkeille vankansseille idiottimaisesti nousseita tarpeettomia heh heh hihhuli hiltusia,
joilla ei ole muuta tekemistä kuin käydä kahvilla ja generoida turhanaikaisia palavereita.

Kurssinousuun vaikuttavia suurempia tekijöitä:
Nokia oyj osakkeidenomistaja: tuottamattomat tyhmät ja tyhjäntoimittajat varsinkin Tampereelta ja Helsingistä irtisanottava heti.

Tästä duunista sitten nostetaan 6000-9000 euron palkkoja

ja optiot tyhjästä tuolilla istumisesta - tarpeettomat hihhulihiltuset joiden ns "tuottavuus" on todellisuudessa negatiivinen < NOLLA hihhulihiltuset toimii paremmin verkonpainona.

Palkkatutkimuksissa nämä pomot huomioidaan, kun lasketaan tuotekehityksen hintaa Suomessa.
Ei siis ihme, että tutkimuksissa suomalaisen "ns suunnittelijan" keskipalkaksi saadaan 50.000 euroa.

Mikähän oli muuten mediaanipalkka näissä tutkimuksissa,
Jos lasketaan mukaan varsinaiset työtekijät eli sunnittelijat noin 2500euroa/kk ilman bonareita.

Palkka jota en tiedä yhdenkään suunnittelijan saavan.

Aiemminhan n(o)nkian oyj;n puolesta onkin jo todettu, että yli 35vuotiaita ei tarvita ko firmassa enään.

Paitsi tietysti esim tullirikolliset about 10000euroa.
Ratkaisuna on pois turha "ns työtätekemättömät kahvikuppipullamössö johtoporsaat".

Kalle sehtemän vuotta - kaks lusa viihi oh seihtemä
Paitsi tietysti esim tullirikolliset about 10000euroa.
Kulut alas - tästä aloitetaan
Kaikenmaailman hihhuli hiltuset pois

Kurssinousuun vaikuttavia suurempia tekijöitä:
Nokia oyj osakkeidenomistaja: tuottamattomat tyhmät ja tyhjäntoimittajat varsinkin Tampereelta ja Helsingistä irtisanottava heti.

Suurissa talouksisa on läjäpäin vanhoja 1990 korkeille vankansseille idiottimaisesti nousseita tarpeettomia heh heh hihhuli hiltusia,
joilla ei ole muuta tekemistä kuin käydä kahvilla ja generoida turhanaikaisia palavereita.

Tästä duunista sitten nostetaan 6000-9000 euron palkkoja

ja optiot tyhjästä tuolilla istumisesta - tarpeettomat paskaläjät hihhulihiltuset joiden ns "tuottavuus" on todellisuudessa negatiivinen < NOLLA hihhulihiltuset toimii paremmin verkonpainona.

Palkkatutkimuksissa nämä pomot huomioidaan, kun lasketaan tuotekehityksen hintaa Suomessa.
Ei siis ihme, että tutkimuksissa suomalaisen "ns suunnittelijan" keskipalkaksi saadaan 50.000 euroa.

Mikähän oli muuten mediaanipalkka näissä tutkimuksissa,
Jos lasketaan mukaan varsinaiset työtekijät eli sunnittelijat noin 2500euroa/kk ilman bonareita.

Palkka jota en tiedä yhdenkään suunnittelijan saavan.
Turhat hihhhulihiltuset pois joka laitoksesta.

Kulut alas - tästä aloitetaan
Kaikenmaailman hihhuli hiltuset pois

Taitaa Noketti haukata scheissea kun yrittää kouluttaa kinuskit tökkimään tikulla puhelintaan.
Nokialla rupeaa näköjään ote kirpoamaan.

Nokialla tosiaa "hädät kädessä", kun kun kurssi vaan laskee - ja edes ns uutuustuotteet eivät tähän ja tulevaan taloustaantuman aikaan kiinnosta asiakkaita.

Aiemminhan n(o)nkian oyj;n puolesta onkin jo todettu, että yli 35vuotiaita ei tarvita ko firmassa enään.

Paitsi tietysti esim tullirikolliset about 10000euroa.

Kaikennäköiset hihhulihiltuset tekevät juuri niin kusetetaan kaikki pois,
niin ns tuottavuus nousee yhden kvartaalin aikana pörssikursseina, ja sitten suurempi romahdus.

Ratkaisuna on pois turha "ns työtätekemättömät kahvikuppipullamössö johtoporsaat".

Kalle sehtemän vuotta - kaks lusa viihi oh seihtemä
Suurissa talouksisa on läjäpäin vanhoja 1990 korkeille vankansseill
Esim. se ettei Nokialla ole enään matkapuhelinyksikköä.

?? Miä höpiset? Onpas. Tarkotatko nyt ehkä verkkoyksikköä? Totta hitossa Nokialla on matkapuhelinyksikkö.
örrörö
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.