Siinä menivät palkanlisät

17.3.2009 09:45 Monen suomalaisen palkkapussi pienenee tänä keväänä sadoilla ja jopa tuhansilla euroilla. Joka toisen palkkatulo uhkaa joutua leikkuriin, kun talouden alamäki vie lisäbonuksia.
Taloustilanteen pahetessa julkisuudessa on alettu keskustella siitä, pitäisikö sovituista palkankorotuksista luopua. Todellisuudessa monen työntekijän palkka on jo joustanut – monen vielä selvästi enemmän kuin edelliset palkankorotukset toivat lisää palkkaan.
Noin puolet yrityksissä työskentelevistä suomalaisista on jonkinlaisen tulospalkkauksen piirissä, mutta kaikki eivät välttämättä ole joka vuosi saaneet bonuksia.
Asiantuntija Niilo Hakonen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta kertoo, että vuosittain noin kolmasosa yritysten henkilöstöstä on saanut palkkioita.
Tulokseen liittyvän kannustimen osuus vaihtelee hyvin paljon eri aloilla ja ammateissa. Esimerkiksi myyntityössä palkan lisät ovat tyypillisiä.
Koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jouni Röksä Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista SMKJ:stä kertoo, että suunnilleen kahdella kolmesta heidän jäsenestään on tulospalkkaus. Liikkuvien lisien osuus palkasta vaihtelee kuitenkin hyvin paljon.
Ääripäällä, joita on noin viisi prosenttia SMKJ:n jäsenkunnasta, on täysi provisiopalkka. Tähän porukkaan kuuluu puhelinmyyjiä ja esimerkiksi konttoritarvikkeiden ja liikelahjojen myyjiä.
Keskimäärin bonus on
6 prosenttia palkasta
Mitä korkeammalla on yrityksen organisaatiossa, sitä todennäköisempää on, että saa jonkinlaista tulospalkkaa.
– Jos toimihenkilöllä tai suorittavalla työntekijällä tulossidonnaista on maksimissaan kuukauden palkka, asiantuntijalla tämä voi olla kahden ja päällikkötasolla kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa. Ylimmillä johtajilla on yleensä eripituisia palkkiojärjestelmiä, mutta heidän palkastaan kolmasosa voi kertyä näistä, kertoo EK:n Hakonen.
Ekonomiliitossa, johon kuuluu paljon myynti- ja markkinointiammattilaisia sekä johtajia, on keskimääräistä enemmän tulospalkkioista väkeä. Yrityksissä työskentelevistä liiton jäsenistä 60 prosenttia on tulospalkkauksen piirissä. Kun keskimääräinen bonus on kaikilla tulospalkkioita saavilla kuusi prosenttia palkasta, ekonomeilla osuus on kymmenen prosenttia.
Toimihenkilöunioni TU:n jäsenet ovat saaneet keskimäärin muutaman prosentin suuruisia palkkioita. Järjestön teollisuusalan johtaja Markku Palokangas kertoo, että eri tuotantoaloilla ja yhtiöissä tilanne on hyvinkin erilainen.
– Joissakin teollisuuslaitoksissa tulospalkkiot ovat olleet toistakymmentä prosenttia, mikä vuositasolla tarkoittaa jo kuukauden palkkaa.
Palokangas muistuttaa, että tulospalkkioiden pois jääminen ei ole ainoa asia, joka nakertaa palkkapussia.
– Tavalliselle ihmiselle tulee oikeasti vaikeuksia, kun samaan aikaan ei saakaan enää tehdä ylitöitä, ja jos tulee vielä lomautus niskaan.
Palokangas arvioi, että moni asuntovelkainen on laskenut tulonsa sen varaan, että totutut tulospalkkiot tulevat, ja että voi tehdä ylitöitä illan pari viikossa tai toisinaan viikonloppuisin.
EK:n Hakonen arvioi, että monet yritykset maksavat viime vuodelta kertyneet tulospalkkiot vielä normaalisti. Tällaiset vuosibonukset ovat ropsahtaneet tyypillisesti tileille näihin aikoihin vuodesta.
– Täysipainoisesti leikkaukset alkavat purra vasta ensi vuonna, Hakonen ennakoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Jälkiviisaus on eksakti tiede ja vierestä on helppo sanoa. Mutta silti olen sitä mieltä, että huonoa taloudenhoitoa semmoinen, että laskee perheen elintason lainoineen päivineen ylityö- ja muiden peruspalkkaan kuulumattomien lisien varaan...