Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pörssiyhtiöt sorvaavat paketteja

Eropaketit tulevat firmoille halvoiksi

Kuva: Arijukka Turtiainen

30.3.2009 15:04 Yritykset säästävät jopa kymmeniä tuhansia euroja lähtijältä, jos ikääntynyt työntekijä lähtee vapaaehtoisesti eikä pakosta. Lähes kaikki pörssiyhtiöt räätälöivät parhaillaan vapaaehtoisia lähtöpaketteja.

Isot yhtiöt hyötyvät isoja summia, jos ikäihmiset lähtevät vapaaehtoisesti. Säästö nuppia kohti voi olla kymmeniä tuhansia euroja. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Lain mukaan iso yritys joutuu maksamaan osan 59 vuoden ikään ehtineiden työttömyysturvasta vanhuuseläkeikään asti, jos lähtö ei ole vapaaehtoinen.

Jos työntekijä lähtee vapaaehtoisesti vaikkapa eropaketin avulla, työnantajan ei tarvitse osallistua työttömyysturvan maksuun. 

Parhaillaan irtisanomispaketteja räätälöidään lähes jokaisessa pörssiyhtiöissä ainakin toimihenkilöille.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Eli win-win, kun summa vaan on kohdallaan!
paketoija
Lain mukaan iso yritys joutuu maksamaan osan 59 vuoden ikään ehtineiden työttömyysturvasta vanhuuseläkeikään asti, jos lähtö ei ole vapaaehtoinen.

Ja tällainenkö pikku kannustin löytyy Suomen laista? Luulisi että nousisi isokin meteli, jos tämä ei ole ollut julkisuuden valokeilassa aikaisemmin. Aivan käsittämätön pykälä tämä.
Make
Eli win-win, kun summa vaan on kohdallaan!

Paitsi veronmaksajille...mutta niistähän ei tarvitse välittää...
Paitsi veronmaksajille...mutta niistähän ei tarvitse välittää...

Niinpä. Kun firmat säästävät tuon summan, se maksetaan suoraan verorahoista
7
Huono 6
Keskivertosuomalaisessa firmassa ei tarvita edes eropakettia, sen verta helppoa on Suomessa pistää jengiä pihalle :-(
kuma
Huono 6
Parhaillaan irtisanomispaketteja räätälöidään lähes jokaisessa pörssiyhtiöissä ainakin toimihenkilöille.

Jotenkin tuo tuntuu aika vahvalta statementilta? Paljonko on lähes jokainen ja mistä tieto on saatu?
Töissä pörssiyhtiössä
Huono 6
Nimimerkki Töissä pörssiyhtiössä
Parhaillaan irtisanomispaketteja räätälöidään lähes jokaisessa pörssiyhtiöissä ainakin toimihenkilöille.

Jotenkin tuo tuntuu aika vahvalta statementilta? Paljonko on lähes jokainen ja mistä tieto on saatu?

Sama kiinnostaisi muakin. Kuten tuossa aikaisemmin totesin, niin suomalaisissa firmoissa eropaketteja harvemmin nähdään. Miksi maksaa työntekijälle, kun halvemmallakin pääsee - siinä tuntuu olevan työnantajain motto :-/
kuma
Huono 6
Alunperinkin typerä lainkohta, joka tuskin toimii tarkoitetulla tavalla - eli suojelee vanhempia työntekijöitä irtisanomisilta. Eihän kukaan ehdoin tahdoin ota kantaakseen moista taakkaa, vaan joko tarjoaa pakettia, tai keksii jonkin muun syyn pistää vanheneva väki pihalle, jos tarvetta on. Jos tekee sen ennekuin työntekijä täyttää 58 vuotta, niin ei tarvitse pakettiakaan tarjota -vai?
kaikenlaisia kotkotuksia
Huono 0
Joo.jos.yhtiösirasite.ja.aiot.panna.firman.pillit.pussiin.taikka.tahdot.edulliset.saneerausleikkaus.ratkaisut.yhtiösi.varojen.säästämiseksi.ja.ite.poistua.yhtiöstä.joka.konkurssin.partaalla.ja.irtisanomisia.voit.kokemusta.osaavanpuoleen.kääntyä.ja.otan.vastaan.toimitusjohtajantöitä.ja.kustannussaneeraustöitä.parhaiten.tavoittaa.tulemalla.neuvottelemaan.ylikahdenkymmenenvuoden.kokemus
Alasta.edulliset.ratkaisut.paavolantie.4.b.17.12100.oitti.pietrojokiheimo.tavoitettavissa.klo.0900-1000.aamuisin
Jokiheimopietro
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.

.