Enics lopettaa tehtaita ja lomauttaa

Varkauden tehtaan sulkemisesta päätettiin jo viime vuonna.
Kuva: Enics
2.4.2009 14:22 Elektroniikkayhtiö Enics jatkaa kulujen karsimisia ja aikoo sulkea kaksi toimipistettä Suomessa. Irtisanomisten lisäksi luvassa on lomautuksia jäljellejääville.
Sveitsistä käsin toimiva Enics päätti viime vuoden lopussa sulkea Varkauden tehtaansa, ja nyt valot ovat sammumassa sekä Vaasan että Jyskän tehtaissa.
Elektroniikan sopimusvalmistaja aloittaa laajamittaisen sopeuttamis- ja toiminnantehostamisohjelman "muuttuneen markkinatilanteen" vuoksi. Sulkemisten lisäksi suunnitellaan lomautuksia sekä irtisanomisia kaikissa Suomen yksiköissä mukaan lukien konsernihenkilöstö.
Irtisanottavia
ehkä 150
Kutsu yt-neuvotteluihin on annettu tänään, ja henkilöstövähennystarpeen arvioidaan olevan enintään 150 henkilöä. Suunniteltu lomautus tulee koskemaan kaikkia Suomessa työskenteleviä henkilöitä, mutta lomautettavien ja irtisanottavien määrä täsmentyy neuvottelujen kuluessa.
Ilman karsimisia ei siis selviä edes Enicsin Lohjan tehdas, johon on aikaisemmin satsattu muun muassa työvoimaa lisäämällä.
– Onhan se tavallaan nurinkurista, maajohtaja Jari Kinnari toteaa. Mutta hän korostaa markkinatilanteen vakavoitumisen osuneen Enicsiin viiveellä näkyen ensin asiakkaiden ennustuksissa ja tilauksissa tammikuun alkupuolelta lähtien.
Hyvä työ ei
yksin riitä
– Kansainvälinen talouskriisi on viime kuukausien aikana aiheuttanut kysynnän vähentymistä. Henkilöstömme tekee hyvää työtä tavoitteidemme toteuttamiseksi, mutta heikentyneen markkinatilanteen vuoksi sopeuttamistoimet ovat välttämättömiä, toimitusjohtaja Reijo Itkonen sanoo tiedotteessa.
Tavoitteena on, että noin viisisataa henkeä Suomessa työllistävä Enics olisi entistä vahvempi, kun taantuma taittuu ja talous kääntyy nousuun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












