It-osaajat edelleen piilossa monilta yrityksiltä

Kuva: Matias Mäki
2.4.2009 11:09 Vaikka irtisanomisuutiset täyttävät median, on yrityksillä silti usein sormi suussa, kun ne hakevat it-ammattilaisia.
Suomessa toimivien yritysten liiketoiminta- ja tietohallintojohtajista 48 prosenttia pitää yrityksen osaamistarpeita vastaavien it-ammattilaisten löytämistä vaikeana. Tulos on Tietotekniikan liiton (TTL) vuoden 2009 it-barometristä, joka julkaistaan kokonaisuudessaan huhtikuun lopulla.
Tilanne on parantunut vain vähän viime vuodesta, ja ammattilaisten puute saattaa siten edelleen rajoittaa yrityksen menestymismahdollisuuksia. Barometrin mukaan it:n merkitys on yrityksissä voimakkaassa kasvussa, mutta osaajien kysyntä kohdistuu epätasaisesti eri osaamisprofiileihin.
– Taantuman aikana kannattaa kouluttautua ja kehittää ammattitaitoaan, sanoo koulutuspäällikkö Saila Sihtola Tietotekniikan liitosta tiedotteessa. Hän muistuttaa myös, että tiettyjen tekniikoiden, kuten 50 vuotta täyttävän Cobol-ohjelmointikielen, osaajista on syntymässä pula monien siirtyessä eläkkeelle.
– Monet yhteiskunnan kriittiset toiminnot lepäävät edelleen Cobol-kielisten sovelluksien varassa.
Yhteispeliä
bisnesjohdon kanssa
Liiketoiminnan kehittäminen ja liiketoimintaprosessien tehostaminen it:n avulla nousi barometrissa kriittiseksi osaamisalueeksi. It-osaajilta toivotaan tekniikan hallitsemisen lisäksi myös liiketoimintaprosessien ymmärtämistä sekä kykyä vuoropuheluun liiketoimintajohdon kanssa.
Teknisen osaamisen merkitys säilyy kuitenkin vahvana: tärkeinä osaamisalueina mainittiin järjestelmäintegraatio, kokonaisarkkitehtuuriosaaminen, projektihallinta sekä it-palvelujen hankinnan ja ulkoistusten osaaminen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
No, sielläpä pyörittelette niitä kalliita konsultteja jotka eivät sitoudu firmaan mitenkään..
Täällä hieman syrjemmässä olisi työvoimaa tarjolla vaikka kuinka ja vuokrakustannuksetkin varmasti merkittävästi halvemmat.
Bittien siirtelyssä kun tuo logistiikkakaan ei muodostu ongelmaksi...
Koulutetuista ei juuri pulaa ole, mutta oikeasti palkkaa maksavista työnantajista on. Moni ei nykyajan epävarmoilla työmarkkinoilla halua alistua ainaiseen pätkätyö kyykytykseen vaan hakeutuu jopa toiselle alalle. Aivovuoto on valmis ja firmat saavat syyttää itseään. Jos ainainen YT-sirkus pyörii, niin kyllä sieltä ne osaajat vetävät omat johtopäätökset ja äänestävät jaloillaan.
Kerro huviksesi kuinka paljon tulee kustannuksia kun sieltä kuopiosta pitää matkustaa 2-3 kertaa viikossa pk-seudulle. Sori mutta nykypäivänä projekteja ei tehdä pienessä kopissa yksin kokiksen voimalla vaan ihan muilla metodeilla. Myös asiakkaan kanssa pitää pystyä pitämään palavereita naamatusten, ratkomaan ongelmia paikan päällä jne. Puhumattakaan siitä että myyntimiehet reissaisivat jostain kuopiosta pk-seudulle jatkuvasti.
Yleensä myös firma on järkevä pitää siellä missä asiakkaatkin ovat. Sori että pk-seudun ulkopuolella on hyvin vähän firmoja joilla ei olisi siteitä pk-seutuun. Eli jos it-firma on pk-seudulla niin sen on helpompi saada asiakkaita joilla ainoa toimipiste on esim. kuopiossa kuin toisinpäin.
Jos uskot että olen väärässä niin todistaminen on helppoa: perusta firma sinne kuopioon. Jos asiakkaita riittää ja homma toimii niin sehän on win-win.
Täällä saa hikisesti 3k kuussa, kun Helsingistä soitellaan niin tarjoukset lähtevät aina 5k hujakoilta, tulipa kerran Tukholmasta lähes 9k tarjous. Isoimmilla lafkoilla on selväsi jonkin sortin päätös tehtynä näiden osaajien palkkojen suhteen. Kun lähden niin lähden sitten samantien kauemmaksi. Asunto, laina ja perhe täällä niin ei oikein pysty lähtemään Helsinkiin.