Nokian eropaketit revittiin käsistä
16.4.2009 06:50 Matkapuhelinyhtiö Nokian työntekijöilleen tarjoamat vapaaehtoiset eropaketit suorastaan revittiin käsistä. Kaikki tarjotut paketit ovat jo käyneet kaupaksi, vaikka alun perin niitä piti tarjota vielä toukokuun loppuun asti. Joissain yksiköissä lähtöinto oli sen verran kovaa, että johto ehti jo huolestua osaamisen karkaamisesta.
Matkapuhelinyhtiö Nokia on lopettanut vapaaehtoisten eropakettien tarjoamisen työntekijöilleen. Tietoa eropaketeista sisältänyt sivusto Nokian intranetissä on korvautunut lyhyellä ilmoituksella eropakettiohjelman sulkeutumisesta.
Viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovisen mukaan tuhannen hakemuksen kiintiö täyttyi ennen pääsiäistä.
Nokia ilmoitti helmikuun lopussa, että yhtiö tarjoaa tuhat eropakettia ympäri maailman työntekijöille, jotka eivät kuulu yhtiön johtoon tai ole osa tuotantoa. Tuolloin Nokia kertoi pakettien tarjoamisen jatkuvan korkeintaan toukokuun loppuun asti.
Huovisen mukaan pakettitavoitteen täyttymistahti ei yllättänyt.
– Sehän on ihan hyvä. Nämä vapaaehtoiset paketit ovat perustuneet työntekijöiden edustajien omiin ideoihin. Siinä mielessä on hyvä, että tämä on saavuttanut päämääränsä, Huovinen sanoo.
Eropakettien ehdot vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Suomessa työntekijä voi saada lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan.
Huovisen mukaan pakettihakemuksista noin puolet on tullut Suomesta. Paketti on kiinnostanut myös muualla Euroopassa, kun taas Aasiassa ja Yhdysvalloissa kiinnostus on ollut vähäisempää.
– Yleensä näitä paketteja ottavat ne, joilla on melko pitkät työsuhteet, koska silloin eroraha on suurempi, Salon tehtailla oleva Ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Aimo Leskelä sanoo
"Lähtöinto kielii
tyytymättömyydestä"
Siitä, missä yksiköissä pakettiin on tartuttu kaikkein hanakimmin, ei ole vielä tietoa.
Esimerkiksi Leskelä ei halua arvioida kuinka moni Salon tehtailla on tarttunut pakettiin, mutta sanoo kiinnostuksen olleen ”aikamoista”.
– Muutamia valituksia on tullut siitä, että henkilö olisi halunnut ottaa vapaaehtoisen eropaketin, mutta ohjelma oli jo sulkeutunut, Leskelä sanoo.
Samoilla linjoilla on pääkaupunkiseudulla työskentelevä YTN:n luottamushenkilö Sami Sallmén.
Sallménin mukaan ainakin yhdessä pääkaupunkiseudun yksikössä pakettien kysyntä ennätti jo turhankin kovaksi yksikön johdolle.
– Yksikön ylin johto alkoi olla huolestunutta siitä, että kompetenttia porukkaa katoaa.
Johdolla on mahdollisuus tarvittaessa evätä työntekijän hakemus ohjelmaan. Sallménin mukaan tähän ei kuitenkaan turvauduttu kyseisen yksikön tapauksessa.
– Tämä kielii siitä, etteivät Nokian työntekijät eivät ole tyytyväisiä. Työpaineet ovat ilmeisesti kovat, eivätkä Nokialta saatavat edut tyydytä.
Myös kaksi
muuta pakettia
Nokia on tarjonnut työntekijöilleen kevään aikana kolmea erilaista eropakettia.
Maailmanlaajuisen vapaaehtoisen eropakettiohjelman lisäksi Nokia on tarjonnut Suomessa käytävien yt-neuvotteluiden yhteydessä korvausmääriltään samankaltaisia paketteja työntekijöilleen.
Joulukuussa Nokia taas kertoi suomalaisille työntekijöilleen, että se tarjoaa eropaketteja 15 vuotta yhtiössä palvelleille.
Nokian pääkaupunkiseudun työntekijät voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan pakettia kohtaan kesäkuun loppuun mennessä. Muilla paikkakunnilla armonaikaa on heinäkuun loppuun asti.
Leskelä arvioi, että moni konkari on lykännyt päätöksen tekemistä paketin suhteen kesään asti.
– Salossa on siinä mielessä erilainen tilanne, että täällä on huomattavasti enemmän 15-vuotispakettiin oikeutettuja henkilöitä kuin muilla paikkakunnilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (20)
Harmittaa miten nykyään opetetaan palkitsemaan pitkästä urasta tällä tavoin.
Mitä sitten oli odotettavissa? Kai nyt joku Nuukialla tajusi tehdä riskianalyysin näiden pakettien tarjoamisesta??
Aivan varmasti ei ole korvaamattomia henkilöitä, mutta kun tietyn asian osaajat lähtevät joltakin osastolta, niin ei se saman asian osaajien hommaaminen toiselta osastolta onnistu nykyisellä systeemillä jossa pikkupomot saavat tulospalkkionsa oman kustannuspaikkansa tuloksen mukaan ja sisäiset siirtohinnat ovat sen verran pienet että kaverin kannattaa ennen antaa pyöritellä puolet ajastaan peukaloita kuin lainata häntä toiselle osastolle.
Koska silloin on häntä ei enää saakkaan nopeasti irti toisen osaston hommista kun "omille asiakkaille" olisi tarve tehdä jotakin paremmin tuottavaa.
Käytännössä tuo tarkoittaa että lähtevien osaajien hoitamat projektit siirtyvät toiselle toimittajalle koska ei pystytä tarjoamaan osaavia resursseja vaikka niitä toki on organisaatiossa pyörittelemässä peukaloitaan..
Ei ole joo...
Mutta ekana näitä käyttävät ne osaavat jotka saavat töitä muualtakin eivät ne muut joiden pitäisi...
"Niin kauan meitä kestitte, että on jo aikakin palkita."