Tiedon toimihenkilöt uhkaavat ulosmarssilla
6.5.2009 12:15 Tiedon toimihenkilöt marssivat ensi viikon perjantaina ulos työpaikoiltaan. Työntekijät näyttävät mieltään käynnissä olevia yt-neuvotteluita kohtaan.
Tiedon toimihenkilöt järjestävät koko konsernia koskevan ulosmarssin 15. toukokuuta, elleivät työntekijät saa sitä ennen kunnollisia vastauksia käynnissä oleviin yt-neuvotteluihin.
Työntekijät vaativat työnantajaa pudottamaan vähintäänkin puoleen yt-neuvottelumenettelyn piirissä olevien irtisanomisten ja lomautusten määrän.
Tiedon suunnitelmissa on irtisanoa Suomesta 300 työntekijää ja lomauttaa 1 500 henkeä.
Lisäksi työntekijät haluavat selvää näyttöä siitä, että Tiedon linja siirtää töitä halvan työvoiman maihin antaa todellista liiketaloudellista hyötyä. Työntekijät vaativat selvää näyttöä myös siitä, että työnantaja yrittää sijoittaa potkujen uhkaaman henkilöstön muihin tehtäviin.
Työntekijöiden mielestä alkuvuoden taloudellinen tulos ei anna edellytyksiä toteuttaa yt-neuvottelut alkuperäisen laajuisina.
Ulosmarssi on 15.5. kello 13–17. Ulosmarssin takana ovat työntekijäjärjestöt Tietoväki ja Tietoenator-konsernin Asiantuntijat ry.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
Myöskin ainakin julkisensektorin palvelutuotannon siirtäminen pois maasta (osrava)on riski maan turvallisuudelle ja toimintakyvylle.
Piuhat poikki ja julkinen sektori pysähtyy. Myös yksityisen sektorin tulisi ajatella asiaa liiketoimintariskien kannalta eikä pelkästään hinnoittelun näkökulmasta.
Lainsäätäjille olisi uusi tehtävä määritellä palvelut mitä voidaan tuottaa suomen ulkopuolella.
Palvelutoimittajat voivat olla asiakkaan valitsemia. Palvelimia, softaosaamista ja operointia vain ei tulisi ulkoistaa maasta ulos
Ainoat keksimäni selitykset ovat:
a) tekijää ei oikeasti it-ala kiinnosta joten hän tietää ettei saa muualta duunia kovin helposti. Varsinkin vähänkin pienemmässä firmassa huomataan heti jos joku ei hanskaa hommia.
b) tekijä pystyy lusmuilemaan vähintään 70% työajasta esim. selittelemällä miten johonkin asiaan menee niin ja niin kauan jne. koska kukaan muu ei tiedä hommasta mitään.
c) hommat ovat helppoja ja niitä tehdään tekniikoilla jotka ovat niin vanhoja ettei moiselle osaamiselle ole kysyntää muualla kuin noiden samojen järjestelmien kehityksessä
11.3 yhtiön hallitus teki muutetun ehdotuksen optio-oikeuksien antamisesta ja kertoo "Pörssitiedotteena 16.2.2009 julkistetussa yhtiökokouskutsussa hallitus on ehdottanut, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Tieto-konsernin avainhenkilöille. Hallitus uskoo vahvasti, että Yhtiön avainhenkilöille suunnattu tulosperusteinen kannustinjärjestelmä on Yhtiön ja sen osakeenomistajien edun mukainen. Ehdotetut muutokset yksinkertaistavat ohjelmaa ja vahvistavat avainhenkilöiden sitoutumista Yhtiöön Niinpä, lomautukset ja irtisanomiset eivät tätä porukkaa taaskaan koske...
http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2007/12/10/tyoelakealan-kayttopalvelut-ibmn-hoitoon/200731304/7
Työnantaja ja Tietoväki ry ovat 13.5 sopineet, että ulosmarssiin osallistuminen kirjataan miinus liukumana. Näin ei enää puhuta palkattomasta poissaolosta tässä yhteydessä.
tietovaki.fi/ajankoht/tietovali/2009/tietovali21_2009.html