Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pitkä perinne katkeaa

Nokia säästää, kesäjuhlat peruttu

14.5.2009 16:59 Matkapuhelinjätti ei järjestä tänä kesänä säästösyistä vuoden hengennostatustilaisuutta, firman kesäjuhlia.

Nokian henkilöstöjohtaja lähetti viime viikolla kaikille Suomen työntekijöille sähköpostin. Hän ilmoitti, että yhtiö ei järjestä tänä vuonna kesäjuhlia. Henkilöstöjohtaja viittasi käynnissä olevaan säästöohjelmaan. Juhlat on peruttu Suomesta säästösyistä.

Kesäjuhlat ovat olleet Nokian työntekijöiden vuoden kohokohta. Yhtiö on järjestänyt juhlia eri paikkakunnilla usean vuoden ajan. Tilaisuuksia on ollut juhannusta edeltävällä viikolla. 

Pääkaupunkiseudun kesäjuhlat ovat olleet parina viime vuotena Kaisaniemessä. Nokialaisia viihdyttämässä on ollut suomalaisia huippuartisteja ja omia bändejä. Tarjolla on ollut syötävää ja juotavaa.

Tilaisuuksissa on voinut tavata vanhoja työtovereita. Kutsun ovat saaneet myös Nokia Siemensille siirtyneet entiset nokialaiset.

Korvauksena kesäjuhlille Nokia antaa tänä vuonna niille esimiehelle, joilla on kustannusvastuu, pienen budjetin käytettäväksi tiimin sisäiseen yhteistilaisuuteen.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (53)

Huono 0
Ehdottomasti vuoden tärkein digiuutinen.
Liisa E.
Menee muutama ohjelmatoimisto konkurssiin..
Peksi
Näin motivoidaan Suomalaisia työntekijöitä niin, että ne taas jaksavat tehdä talven töitä.
Oikein!
Älä juota nokialaista.
Koe-eläintarhanhoitaja
Järkevä säästökohde kerrankin.
M
Eiks ne vessapaperitkin sais vielä puolitettua kertaalleen?
lisää vinkkejä
Ensin kermavaahto jälkiruosta, nyt lämmin makkara ja olut. Varmaan pikkujoulukin perutaan, bonukset meni jo aiemmin.
$orja
Mihinköhän "tietoon" tämäkin väite perustuu: "Kesäjuhlat ovat olleet Nokian työntekijöiden vuoden kohokohta."

Ettei vaan olisi toimittajalla taas menneet omat (väärät) luulot sekaisin tosiasioiden kanssa?
?
Oikea veto Nokian johdolta. Näinä aikoina pitää työntekijästä puristaa kaikki irti. Kesäjuhlat ja muu tarpeeton löysäily on karsittava. Kunhan vielä päästäisiin iänikuisesta kahvinlitkimisestäkin.
Resurssit käytettävä vain voitontahkoamiseen
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Tuntien viive haittaa hätätekstiviestejä

10.02.2009 Massatekstiviestien lähettäminen hätätilanteissa onnistuu periaatteessa jo, mutta viive voi olla ratkaisevan pitkä, jopa tunteja.

.