Rivit pitivät Tiedon ulosmarssilla

Tiedon Helsingin pääkonttori tyhjeni iltapäivällä.
15.5.2009 14:13 Ulosmarssi sai tietotekniikkatalo Tiedon työntekijät tänään iltapäivällä sankoin joukoin liikkeelle.
Suuri osa Tiedon työntekijöistä osoitti tänään mieltään yhtiön työvoimavähennyksiä vastaan ja marssi ulos työpaikaltaan. Ulosmarssi alkoi kello 13. Mielenilmaus kestää neljä tuntia.
– Helsingissä, Aku Korhosen tiellä ainakin yli puolet porukoista lähti ulos. Esimiesasemassa olevat jäivät paikalle, toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Tapio Huttula kertoi kentältä kantautuneista viesteistä.
Ulosmarssin järjestivät Tiedon ertolaisia edustava Tietoväki yhteistyössä akavalaisen Asiantuntijat ry:n kanssa.
Työntekijäjärjestöt sopivat pari päivää sitten, että mielenilmaus kirjataan liukumasaldoihin. Tunnit on siis tehtävä sisään. Vielä alkuviikosta työnantaja oli sitä mieltä, että ulosmarssi on leimattava järjestelmään palkattomaksi vapaaksi.
Ulosmarssi innosti Tiedon työntekijöitä myös Jyväskylässä, jossa yhtiö työllistää noin 500 henkeä.
– Kaikki marssivat ulos, myös järjestäytymättömät osallistuivat mielenilmaukseen. Vain ulkopuolisen palveluksessa olevat vartijat jäivät tiloihin, luottamusmies Markku Syrjälä kertoo.
Työntekijöiden mielestä Tiedon irtisanomiset ja lomautukset ovat liian suuria yhtiön tulokseen nähden. Työnantaja antaa uusimpien suunnitelmiensa mukaan irtisanoa 220 työntekijää ja lomauttaa 1500 henkeä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan 15:02
- Pirate Bay -kolmikko joutuu vankilaan 14:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Gmail aukesi kaikille Suomessa
07.02.2007 Google on tänään avannut Gmail-sähköpostipalvelunsa avoimeksi kaikille käyttäjille. Vuonna 2004 perustettua palvelua on tähän saakka voinut käyttää ainoastaan kutsuttuna.
Kolme vuotta sitten
Brittimies ilmoitti avioerosta Facebookissa
07.02.2009 39-vuotias brittimies ilmoitti kuusivuotisen avioliiton päättymisestä Facebookissa. Ystävä kertoi ilmoituksesta vaimolle.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Sanoman liikevoitto kasvoi selvästi - ylitti ennusteet 09:20
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- » Taloussanomat.fi
-
753 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
338 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
154 e
Fujitsu Celsius H910 (Core i7-2820QM, 8 GB, 17.3", Win 7 Professional), kannettava tietokone













Kommentit (19)
"mielenilmaus kirjataan liukumasaldoihin."
Onneksi en kuulu liittoon niin ei tarvitse tuollaiseen pelleilyyn osallistua. Osaava kaveri kyllä saa töitä joten jos jostain syystä firman meno ei miellytä niin ei muuta kun nostaa kytkintä.
Tiedon johdolta voi odottaa älyttömyyksiä mutta nyt näkee että ei se tiedon huono maine ole ihan heidän ansiota. Nähtävästi työntekijät ovat samasta puusta veistettyjä :D
YT-neuvottelu on hyvä esimerkki. Työpaikat on lähdössä, mutta kuka on neuvottelemassa niiden määrästä työnantajan kanssa? Liiton edustaja, edustamassa kaikkia työntekijöitä olivat liitossa tai ei.
Työntekijät taas pelkäävät oman työnsä puolesta, mutta eivät ole valmiita tukemaan neuvottelijaa, sulkevat silmänsä, ristivät kätensä ja toivovat parasta. Miten näiden mykkien ihmisten kanssa voi edes neuvotella asioista.
"mielenilmaus kirjataan liukumasaldoihin."