Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edelliset paketit vietiin käsistä

Nokia maksaa erorahana yli vuoden palkan

Kuva: Lehtikuva

19.5.2009 13:56 Matkapuhelinvalmistaja Nokia ilmoitti tänään tarjoavansa vapaaehtoisia eropaketteja työntekijöilleen toistamiseen tänä keväänä. Nokia tarjoaa kesäkuun ajan 320 eropakettia Salon matkapuhelintehtaan työntekijöille.

Suomen henkilöstöjohtajan Ville Valtosen mukaan paketit ovat ehdoiltaan samanlaiset kuin edellisessä, toimihenkilöille suunnatussa pakettiohjelmassa.

Eropakettiin vapaaehtoisesti tarttuva työntekijä saa Nokialla tehdyn työuran keston perusteella lähtökorvauksena 5–15 kuukauden palkan.

Pakettiin voivat tarttua Salon tehtaan 2 500 työntekijää. Paketeista 300 on suunnattu tuntityöntekijöille ja 20 tuntityöntekijöiden esimiehille. Kaikkiaan Salossa työskentelee hieman yli 5 000 nokialaista.

– Salosta kysyttiin että, eikö paketti voisi olla vaihtoehto meilläkin? Valtonen sanoo.

Viimeksi paketit
vietiin käsistä

Edellisellä kerralla Nokian toimihenkilöille suunnatut eropaketit vietiin käsistä. Alun perin paketteja piti tarjota toukokuun loppuun asti, mutta tuhannen hakemuksen kiintiö täyttyi jo ennen pääsiäistä.

Valtonen ei halua arvioida kuinka nopeasti paketeille asetettu tavoite täyttyy tällä kertaa.

Nokian maailmanlaajuisessa tuotantoverkostossa Salon tehdas on keskittynyt erityisesti älypuhelinten valmistukseen. Valtonen ei kommentoi markkinoiden kehittymistä.

– Tämä on ennen kaikkea paikkakunnan aloite, että näinkin voisi toimia.

Myös Nokian muissa tuotantolaitoksissa on käyty tarvittaessa neuvotteluja toiminnan tehostamiseksi laitosten tarpeiden ja paikallisen lainsäädännön puitteissa.

– Mitään globaalia aaltoa tässä ei ole kuitenkaan liikkeellä, Valtonen sanoo.

Myös muualla
tehostetaan

Nokia ilmoitti tänään myös tehostavansa toimintoja, jotka liittyvät yhtiön tuotanto- ja logistiikkaketjun hallintaan ja tukeen. Toimenpiteet vaikuttavat 170 työpaikkaan maailmanlaajuisesti. Suomessa työpaikoista sijaitsee enintään 100.

Valtosen mukaan tämän organisaation toimintoja ei ole keskitetty Suomessa yhdelle paikkakunnalle. Maailmanlaajuisesti työntekijät sijaitsevat eri puolilla.

Molemmat toimenpiteet ovat osa Nokian aikaisemmin ilmoittamaa tehostamistavoitetta. Nokia tähtää 700 miljoonan euron säästöihin vuoden 2010 loppuun saakka.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
Varsin positiivista, että ennen "pakkokeinoja" on tällainenkin tapa toimia jos tuotantoa pitää supistaa. Mutta eihän tämä toki mitään huikaisevan uutta ole suomessakaan. Joissain yrityksissä tätä on käytetty myös keinona päivittää työvoimaan, eli vähiten motivoituneet tai muutenkin lähtöä suunnittelevat ottavat paketin ja sitten voidaan palkata uusi työntekijä tilalle. Ei ihan halpa ratkaisu tietysti.
Jamppa
Pakko suomessakin saada väkeä pihalle että saavat lapinpolttajien järjettömät eropaketit maksettua. Suomalaisille vain suolarahoja.
aadolf känkkänä
Huono 4
Toi raha tulee tarpeeseen, joten eroan välittömästi vaimostani.
Eroraha
Huono 4
Pas_kat se mitään maksa kuin niille jotka on olleet talossa yli 12 v!!!! Typerää otsikointia!!!!
härän _shi_ttiä!!!
Huono 4
Hauska sana tuo "tehostaa".

Mitä se oikein tarkoittaa tässä yhteydessä?

1. Ylimmän johdon kannalta

2. Työntekijän kannalta

3. Osakkeenomistajan kannalta
Erikoisyliääliö
Huono 3
nyt alkaa alkkisten ja sydänvikaisten mummojen siivoustalkoot Salossa.
Veke
Huono 3
Lähtisin kyllä samantien jos mun työpaikassa annettais tollanen tarjous. Itseasiassa ehdotin tätä samaa :tä samassa rysäyksessä kun johto tuli ilmoittamaan yt :stä. "Tota mites ois vsp?" Meni vissiin vähän ohi ku jäivät monttu auki "siis mitä?"
on joo
Huono 3
Lähtisin kyllä samantien jos mun työpaikassa annettais tollanen tarjous. Itseasiassa ehdotin tätä samaa :tä samassa rysäyksessä kun johto tuli ilmoittamaan yt :stä. "Tota mites ois vsp?" Meni vissiin vähän ohi ku jäivät monttu auki "siis mitä?"
No ei sunka firman johto oo välkyintä porukkaa
make ankee
Huono 2
No ei sunka firman johto oo välkyintä porukkaa
Joo no ei todellakaan.
on joo
Huono 0
Kuka nyt kesäloman kynnyksellä lähtee ilman lomarahoja?
väärin säästetty
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.